Öljy valuu harmaaraitaiselle lumihangelle ja saa sen kimaltamaan kahtena, lumen luonnollinen kimaltelu pinnoittuu satenkaarenvärisellä rasvalla, joka huurtuu myöhemmin takaisin mattapintaiseksi. Keväällä se sulaa puroksi, jonka pinnalla öljy tanssii kaikissa väreissään. Näihin puroihin eivät sovi kaarnalaivat, nämä purot yhdistyvät lopulta jokiin ja virtaavat meriin, joissa rahtilaivat kuljettavat esineitä mielikuvituksen tuolle puolen. Tänään on viimeinen päivä ennen kuin suojasäät murtuvat kevääksi. Tällaisella kelillä kuuluu matkustaa bussilla, jos ei kaupunkien välillä niin ainakin esikaupunkialueelle, kuuluu olla krapulassa, tai ainakin niin allapäin, että harmaana roikkuva taivaankansi ei kastele tukkaa. Punakahvainen Morakniv-puukko tippuu kansallismaiseman edessä. Se ei ole hiiliteräksestä ja visakoivusta tehty puukko, se kuuluu erilaisen Suomen maisemaan. Maisemaan, jonka tummiin metsiin kuuluvat pillifarkkuihin ja huopatossuihin pukeutuneet blackmetal-nihilistit ja tuulipukuiset mummot, pikemmin kuin tuohivirsut ja kaskenpolttajat, ainakin riippuen siitä minkälainen keli – ja metsän luonne – on.
Lenkkeilijät kuuluvat kuivaan kangasmetsään, johon luonnollisesti kuuluu pururata ja frisbeegolfkenttä. Blackmetal-nihilistit kuuluvat kallioisiin kuusikkoihin, ehkä keskitalvella, mutta vähintään syyssateella. Tuulipukuiset eläkeläiset kuuluvat pururatojen ja sorateiden metsiin, valkoisten ja punaisten ämpäreiden kanssa keräämään marjoja ja sieniä, mutta ne voivat liikkua myös omakotitalojen takapihoilla. Sellaisilla, joissa on valkoisia muovituoleja, ja joiden ruohikko käy kylmäksi ja kosteaksi kesäiltoina ja haisee käyneelle omenalle syksyisin. Sellaisille takapihoille kuuluvat syöksyvirtaukset ja pyörremyrskyt, jotka sotkevat tuolit sikin sokin, tempaisevat trampoliinin mukaansa ja joita kuvataan keskikesän uutisiin. Sellaisille pihoille kuuluvat punaisista tiilistä itse väsätyt grillit, joita ei koskaan käytetä, tai sitten käytetään liikaa.
Kaasu- ja sähkögrillit kuuluvat naamasta palaneiden vauraiden miesten pihoille ja patioille, joissa napsutellaan grillipihtejä ja päiväjuominen on suotavaa. Juotavaksi sopivat kaikenlaisille naisille erilaiset siiderit ja lonkerot, miehille vaalea olut, joka ei tahraa pikeepaitaa, vaikka sitä läikkyisi. Sellaiset asunnot kuuluvat alueille, joilla ei yleensä ole julkisia penkkejä tai jos on kukaan ei ainakaan istu niillä. Julkiset penkit kuuluvat keskustoihin ja puistoihin, ja niissä kuuluu olla epämääräisiä tahroja ja graffiteja. Se on julkisten penkkien luontainen tapa puolustautua ihmisiltä, jotka eivät kuulu niille, sellaisilta, jotka ovat liian hienoja ja epäileväisiä käyttämään julkisia tiloja, kuten vessoja ja uimahallien sauna- ja pesutiloja. Sellaiset ihmiset suunnittelevat penkkejä, joissa käsinoja on sellaisessa kohtaa, johon se ei kuulu. Keskellä penkkiä, kultaisessa leikkauksessa tai muuten kummallisesti. Sellaiset penkit on suunniteltu pitämään kodittomat ja päihteidenkäyttäjät pois nukkumasta penkeiltä, penkeiltä, joilla saavat nukkua ainoastaan kuvitteelliset tweed-takkiin pukeutuneet vanhemmat herrasmiehet, jotka ovat väsyneet kesken päiväkävelyn. Sellaiset miehet nukkuvat pystyssä levollisen näköisenä, toisin kuin vanhukset, jotka vielä pari vuosikymmentä takaperin pelasivat jokkapokkaa hiljaisena lähikioskin nurkassa. Levollisen näköisinä nukkuvat vanhukset kuuluvat ruotsalaisten lastenkirjojen maailmaan, jossa kaikki hymyilevät ja kukaan ei koskaan kuole. Toisenlaisissa ruotsalaisissa lastenkirjoissa kaikki kuolevat ja heillä on vähintään hinkuyskä. Sellaisissa kirjoissa kaikki käyttävät kapearaitaisia pellavapaitoja ja asuvat puukerrostalossa. Sellaiset kerrostalot eivät kuulu nykypäivän köyhälistölle.
Nykypäivän köyhät kuuluvat muovimattolattiaisiin kerrostaloihin lukemaan ergodista sopimuskirjallisuutta. Sadan vuoden päästä rikkaat asuvat romanttisissa lähiöissä. Itse asiassa nykyäänkin rikkaat muuttavat lähiöihin niiden romantiikan vuoksi. Köyhät muuttavat radan varrella sijaitseviin taajamiin. Sadan vuoden päästä köyhät asuvat maataloissa ja rikkaat Korsossa, ja Salon ja Vaajakosken lähiötaloissa. Keskiluokka seuraa köyhiä romantiikannälkäänsä, porvaristo itse kelluu nousevan elintason pinnalla ja jättää jälkeensä tyhjiä tiloja. Ne tilat kuuluvat lähinnä aaveille ja riivauksille.
Todellinen gotiikka syntyy siitä, kun keskiluokka hylkää aiemmat omistuksensa; linnat jäävät tyhjilleen, etelävaltioiden plantaasit, utuisten nummien ympäröimät kartanot, joiden ullakolle unohtunut hullu nainen kummittelee takuulla. Tulevaisuuden kauhutarinoissa kerrotaan aavemaisista muovikuusista ja ruiskumaalatuista painajaisista. Ostoskeskus Zsar jää tyhjilleen, sinne muuttaa aaveita ja hetki sitten kuolleita mahdollisia tulevaisuuksia.
Varakkaiden alueiden penkit jäävät välitiloihin, sillä kukaan ei koskaan istu niillä, niiden bommatuilla ja laikukkailla lauteilla kummittelee jo menetetyn tulevaisuuden eläkeläisiä, jotka eivät koskaan uskaltautuneet ”likaisille” penkeille, koska joku oli sitä mieltä, että eläkeläiset kuuluvat hoitokotiin.
Jos asiat ovat soveliaasti ja olennot järjestyksessä, maailmassa on järkeä. Ainakin niille, joita varten maailma on järjestelty, joita varten kaikki on siellä missä sen kuuluukin olla. Maailma on järjestelty niille, joille huumeet ja viina ovat huono valinta. Niille, jotka itse aina istuvat, mutta joiden katseita varten penkeillä makoillaan, niille, joille sotilasparaati ei merkitse mahdollista miehitystä, ja niille, joilla on isänmaa jota puolustaa. Valkeat hunnut kuuluvat niille, joille yksinolo ja ystävyys ovat liian vähän, kultaiset sormukset niille, joille lupaus ei riitä luottamuksen takeeksi. Ja sitä varten maailma on järjestelty sellaisille sijoille, jossa keskiluokka näkee työmatkalla leipäjonot ja ihmiset näkevät häitä, avioeroja, nälkää, yksinäisiä eronneita aikuisia, ”hajonneita” perheitä ja parisuhteita. Ulkoiset viholliset kuuluvat niille, jotka tarvitsevat luottamuksen siitä, että saappaissa joiden alle on tallottuna voisi olla stiletto-kannat.
Nämä asiat ovat järjestetty nähtäville siksi, että olisi jotain mitä pelätä. Jos asioita ei tarvitse pelätä, miksi toimia sääntöjen mukaan? Jos ihmiset pelkäävät tarpeeksi ja oikeita asioita, he saattavat perustaa poliittisen liikkeen tai uskonnon. Pelosta syntyvät liikkeet ovat aina kankeita, ne ovat tanssia sementtisissä tuulihousuissa, niihin kuuluu ihmisiä, joiden mielestä metsät on tarkoitettu kaskenpolttoon, jotka vaativat sitä, että puhutaan kaarnalaivoista valtamerialusten sijasta.
Lait on luotu ohjaamaan ihmisen toimintaa. Ilman lakeja tappaminen olisi oikein, ilman lakeja ihmisiä saisi takuulla kloonata niin paljon kuin huvittaa, ilman lakeja kukaan tuskin sotkisi maalitussilla taidetta tai julkisen vessan peilejä, ilman lakeja muiden olentojen kärsimys tuskin herättäisi meissä empatiaa. Koska meillä on lait, jotka ohjaavat ihmisen toimintaa, meillä on lait, jotka tekevät rikollisia. Nykylakien mukaan nälkäänsä varastava on rikollinen, ja ihminen, joka näkee varkaan ja lavertelee, lyö lyötyä, ei ole. Tavallaan hänen kuuluisi olla, sillä hän sekaantuu asioihin, jotka eivät kuulu hänelle.
Asiat, jotka ovat väärällä paikalla pelottavat tai naurattavat meitä. Sen tiedämme painajaisista1, joissa asiat ovat vaihtaneet paikkaa tai olomuotoa; jotain alkukantaisen pahaa piilottelee vanhempien sisällä, koti on muuttunut vankilaksi tai sekavaksi labyrintiksi, jonka suunnittelijakaan ei itse tiedä, miten sieltä päästään ulos.
Joku uupumatta jahtaa Prismassa, pysyttelee kannoilla käännöksestä toiseen, aavistaa hyllyrivin, jonka taakse pyrimme piiloutumaan, syyttää varastelusta, vaikka emme eläessämme tehneet omaisuusrikosta, lapsuuden koulusta tulee nykyinen työpaikka, jossa pomo arvostelee jatkuvasti kaikkea, unen minä ei enää ole paikoillaan, ei kuulu, ei lapsena töihin eikä aikuisena kouluun. Aamupalapöydässä kaikki kamala muuttuu naurettavaksi, vaikka joskus unet vuotavatkin päivätajuntaan.
Ero unien ja päivätajunnan välillä on lähinnä se, että unissa vainoaja on lopulta aina oma itse. Tai siis ei itse siten kuin se on Itse (8),
- (psykologia) ego; persoonan subjektiivinen kokemus tai näkemys oman olemuksensa ilmentymisestä (kokonaisuutena, kenties)
- (parapsykologia) varjosielu, kaksoisolento tai etiäinen
Mies halvaantui, kun hänen itsensä lähti omille teilleen.
En se ollut minä, se oli minun itseni.
vaan itse tarkoittaen minää, ja erityisesti sen tuntemattomia osia. Jotain sellaista nimittäin kuuluu ihmisyyteen, joka aina synnyttää mielen sisäisen uhan. Olemme kenties ainoa laji, jonka mieli säännöllisin väliajoin uhkailee meitä itsensä tappamisella, kun unissa luisumme jäisiltä harjakatoilta ja yhtäkkiä emme osaakaan lentää kaupungin yllä. Itse ei välttämättä lähde karkuteille, olemme kyllä läsnä, egoinemme päivinemme unenkokijoina, mielemme vain tekee selväksi sen, ettemme kuulu sen seinien sisälle tai sen luomiin tiloihin.
Tosielämässä rauhoittavaa on se, että joku muu saattaa oikeasti vainota meitä. Vuokranantaja ja työnantaja vainoavat ammatikseen, katselevat erimittaisia tiimalaseja ja vaativat aikaamme omakseen. Suunnittelijat vainoavat ihmisiä, jotka eivät heidän mielestään kuulu mihinkään, poliisit pesivät korvien välissä suojaisaan kolkkaan ja sotilaat ovat hetken eläviä esimerkkejä väkivallan virtuaalisesta kiihtymisestä. Ja lopulta me vainoamme toisiamme; arvioimme ja peilailemme.
Päivätietoisuudessa se ei kuitenkaan ole pakollista, päivätietoisuudessa lopulta voidaan huokaista onnesta, sillä asioita on; siinä missä ennen oli Maailman Rauha taitaa nykyään olla tietyö, museoiden varastot ovat täynnä teoksia, kirjojen kannet täynnä sanoja, siinä missä vielä viime viikolla oli tietyömaa on nyt likaisia neuloja, ja kaupungeissa on paikkoja joissa niitä vaihdetaan puhtaisiin.
Eronneita ihmisiä on, ja työttömiä, ja niitä jotka nukkuvat penkeillä ja niitä joilla ei ole kotimaata jonka puolesta kuolla tai tappaa ja raitiovaunuja, jotka piirtävät kaupungin hermoston kartalle ja lakkoja ja vallattuja paikkoja, jotka kaikki kuuluvat juuri sinne missä ovat.
