Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran
noin 40 vuotta sitten
erään alkoholiparantolan
omassa lehdykässä.
Omistettu Ahti Salomaan muistolle.
Elämisen infrastruktuuri, tukikohtien järjestelmä: perhe, palkkatyö, mielenrauha ja psyykkinen tasapaino, taloudellinen, persoonallinen ja laillinen autonomisuus. “Alkoholisti” antaa näiden tukirakennelmien ajelehtia; ne nestemäistyvät. Ne kadottavat kiinteytensä, eronsa, funktionsa. Missä ne ajelehtivat: humalassa.
Viliseviä molekyylejä veressä, mikroskooppisia partikkeleita, prosesseja, kemiallisten reaktioiden maailmoita. Ja ajelehtivia perheitä, ihmissuhteita, seteleitä, työsuhteita… ajelehtivia maksoja, haimoja, aivoja… itse ajelehtiva nykyhetki: hullujen laiva, tarina, jonka mukaan keskiajalla hullut poistettiin usein kaupungeista, järjestyneen yhteisön piiristä, virran vietäviksi: heille varattiin oma laivansa ja heidät lähetettiin matkoihinsa: ei-minnekään, lävitse maan, lävitse uusien kaupunkien ja hylkivien porvaristojen, kenties merelle asti…
Ajelehtiva nykyhetki: humala. Ennen kaikkea humala. Ennen kaikkea yksi olennaisista yhteisöllisen olemisen muodoista. Humalassa jaetaan kemiallinen prosessi, jonka kautta eleiden, ulkomuodon, roolien ja virallisten statuksien ääriviivat sumentuvat, sekoittuvat toisiinsa, jatkuvat toisiinsa. Humalassa ajelehditaan kielessä, loputtomassa puheessa, luodaan uusia puheyhteisöjä, jotka syntyvät ja kuolevat yhdessä illassa: yhteisöjä, jotka eivät kuulu infrastruktuuriin, joilla ei ole laillista statusta, ei instituutioiden pysyväisyyttä, ei ulkopuolista representaatiota: hyödyttömiä yhteisöjä, tuottamattomia yhteisöjä, järjettömiä yhteisöjä, änkyttäviä yhteisöjä, vaahtoavia ja kuohuvia yhteisöjä, kiroilevia yhteisöjä…
Haaksirikkoisten yhteisöjä: jälleenajelehtimisen riemuja.
Näissä sumeissa ja ajelehtivissa olomuodoissa ei tarvitse tehdä tärkeitä päätöksiä, ratkaisuja, suunnitelmia ja projekteja: ei tarvitse huolehtia tulevasta. Ei tarvitse kysyä: ollako vai eikö olla?… vittuuks se mulle kuuluu… so it goes…
Tätä kestää aikansa… maksa kestää… mieli kestää… kanssaihmiset kestävät… humalan karnevalistinen kuohunta kestää… intensiteetti kestää… so what?
Parantolaan. Pelaamaan biljardia. Juttelemaan mukavia terapeutin kanssa. Viettämään aikaa veteraanien kanssa, muistelemaan menneitä, kertomaan tarinoita…
Toki porukkaa tippuu matkalla pois, yli hullujenlaivan partaan. Kupsahtelee, hukkuu, vetää itsensä hirteen, muuten vaan lopahtaa… niin monia tapoja kuolla…
Joskus kauhu yllättää: mitä enemmän jakaa aikaansa sumeissa, ääriviivattomissa yhteisöissä, sitä vaikeampi on paluu rajatun minän pariin: omavaraisuuden krapulaan. Myös ilkeä heiluriliike – nousuhumalassa alkoholipartikkelit ovat seurallisia ja viehättäviä myös oman ruumiin sisällä, laskuhumalassa niistä tulee yrmyjä ja eristäytyneitä sekasikiöitä. Mutta osansa on sillä, että tässä yhteiskunnassa ero humalan ja karnevaalin sekä raittiin ja työkykyisen palkkapäivän välillä on epätodellisen selkeä ja jyrkkä: välittävät olomuodot tuntuvat puuttuvan kokonaan.
Humala on yhteisöllinen ja kulttuurinen olomuoto, joka on kaikille avoin: siihen osallistumiseen löytyy lukemattomia syitä, moninaisia pakoreittejä, moninaisia haluja… syviä ja pinnallisia impulsseja… hetkellisiä ja pitkäaikaisia… yhteisöllisä ja yksilöllisiä… oraalisia ja keskihakuisia… anarkistisia ja keskipakoisia…
Ken sille tielle joutuu: toiset astuvat hullujenlaivaan viikonloppuisin ja palaavat takaisin kaupunkiin työviikoksi. Heidän virtansa on kehämäinen: se kiertää samaa ympyrää, palaa aina lähtöpaikkaansa: perhe, työpaikka, ammatti, minä. Toiset ajelehtivat pitempiä jaksoja: he astuvat järjestyneen yhteisön laiturille vasta seuraavassa kaupungissa. Toiset painelevat merelle asti, katoavat horisonttiin ja palaavat kenties vuosien kuluttua, kokonaisten elinikien kuluttua, tai eivät koskaan… joka tapauksessa muuttuneina… lähes tunnistamattomina…
Sitten on tämä virkamiesten, tutkijoiden, asiantuntijoiden tarina myyttisestä oliosta, joka tulee takaisin alkoholimerien takaa: asosiaalinen alkoholisti.
Itse asiassa tämä olio ei palaa mistään: hänet valmistetaan kemiallisesti: homunculus, koeputki-ihminen, joka on koostettu muutaman kemiallisen partikkelin synteesinä. Tai käsitteellisesti – on toki kiistoja asiantuntijayhteisöjen piirissä: joidenkin mielestä valmistukseen tulisi käyttää joitakin ympäristöpartikkeleita, lapsuustekijöitä, tai kenties sosiaalisia painekammioita?
Tärkeintä on rationalisaatio: kukaan ei enää ajelehdi hullujenlaivassa, ajelehtivaa tilaa ei enää ole: laitos on omalla paikallaan yhteiskunnallisen työnjaon sisällä. Hullut eivät heilu ympäriinsä kyseenalaistamassa vallassa olevan järjen muotoja – laitostehtaissa tuotetaan tarkoin määriteltyjä tuotteita: skitsofreenikkoja, mutisteja, paranooikkoja, rikollisia, alkoholisteja…
Yhteinen nimittäjä: asosiaalisuus…
Ei siis sumeita, epämääräisiä, kierteleviä yhteisöjä, ei tuottamattomia yhteisöjä, ei ennaltanäkemättömiä kohtaloita ja ajelehtimista näiden yhteisöjen piirissä… kokonaisyhteiskunnallisen tuottavuuden perspektiivistä… panos–tuotos-ekonomiassa… resurssit on laskettava tarkkaan ja ohjattava oikeisiin työnjaollisiin asemiinsa… populaatio… työvoimaa… kompetensseja… kansallinen kilpailukyky.
Vastuullisuutta. Ryhdytään työhön. Kartoitetaan ongelma: työkykyisiä ihmisiä luiskahtelee jatkuvasti tuottavan yhteiskunnan ulkopuolelle: humalaiseen ajelehdintaan. Nyt unohdetaan humalan yhteisöt, karnevaalit, kulttuuriset muodot, etsitään yhteismitallisuuksia, syitä, joihin päästä käsiksi, joiden kautta vaikuttaa ongelmaan. Ja syitä, joiden avulla oikeuttaa tämä ongelman käsittely, siihen liittyvät vallankäytön muodot. Ihmiset tappavat ja pahoinpitelevät toisiaan humalassa, ihmiset synnyttävät käyttökelvottomia lapsia humalassa, tuhlaavat rahaa humalassa, tuhlaavat sielunvoimiaan humalassa: niin paljon päästöjä, niin paljon energiaa, joka valuu hukkaan… (ihmiset rakastavat toisiaan humalassa, laulavat keskenään, kirjoittavat kirjoja, keskustelevat, tuottavat mielikuvia… ihmiset rakentavat selvinpäin keskitysleirejä, tulevat selvinpäin byrokraateiksi, ammattisotilaiksi… no, se ei kuulu tähän, ongelmat pitää rajata selkeästi, sulkea omaan käsitekehykseensä, muuten ne ovat hallitsemattomia, käsittämättömiä…)
Kielen valta: asiantuntijat, tutkijat, sosiaalibyrokraatit (unohdan tässä näiden instanssien keskinäiset kiistat) tuottavat laajemmassa väestöpolitiikan, työvoimapolitiikan, sosiaalipolitiikan kentässä käsitteen alkoholisti, käsitteen, joka on mielekäs ainoastaan tässä perspektiivissä – valtiollisen kirjanpidon ehdot, momentteja, tarkkoja lukumääriä, laitoksien vuodepaikkoja, terapeuttien, hoitohenkilökunnan, sosiaalivirkailijoiden tarve, kaiken perusteleminen vuosittaisen budjetin kohdemäärärahoissa – täytyyhän tämän organisaation, tämän mobilisaation perustella olemassaolonsa tarve ongelmana, joka on olemassa objektiivisena, tosiasiallisena, selkeäpiirteisenä – siis ehdottomasti muualla kuin humalaisten sumeissa, ajelehtivissa yhteisöissä. Siis myös pedagoginen prosessi: liian kauan ajelehtineen on sisäistettävä tämä byrokraattinen väestöpolitiikan perspektiivi osaksi omaa itsetiedostustaan, luovuttava amoraalisesta, sumeasta sammakkoperspektiivistään ja nähtävä itsensä kirkkaassa käsitteellisessä peilikuvassa: minä olen alkoholisti.
Heureka-tiedekeskuksessa on alkoholisti-systeemi, alkoholisti-kone: läpinäkyvä, ammottavasuinen ruumis, jonka suuaukosta lapset voivat kaataa sisään lasikuulia/alkoholimolekyylejä ja katsoa niiden kiertoa ruumiin organismissa. Kone tuottaa heti efektejä: magnetofonista tuleva puhe alkaa sammaltaa. Ei siis matkoja yhteisöjen ulkopuolelle, ei-kenenkään maalle, ei minän sulautumista sattumanvaraiseen kollektiiviin vaan täysin paikallaan pysyvä panos–tuotos-kone, syy–seuraus-kone, vaikutus–efekti-kone.
Virallinen puhe pitää selvärajaisista objekteista, selkeästi määriteltävistä asiaintiloista: tiedon varsinainen funktio on kohteensa hallinta ja manipulaatio, tietoa kerätään tästä päämäärästä käsin, se mikä ei mahdu hallinnan skeemaan, saa jäädä ulkopuolelle. Modernissa hallinnan skeemassa traditionaalisempi moraalinen hyvä–paha-vastakohta on muuntunut tuottava–tuottamaton-vastakohdaksi.
Laboratoriorotat: krapulainen tiede
Mistä tahansa sanakirjasta:
“… Kun veren alkoholipitoisuus lisääntyy, häiriytyvät toiminnot seuraavassa järjestyksessä: äskettäin opittujen reaktioiden hallinta, eri lihasryhmien yhteistoiminta, esim. puheessa ja kävelyssä tarvittavien, itsekritiikki ja todellisuuden taju, aistihavainnot sekä tajunta. Lopulta pysähtyy myös hengitys, kun hengityskeskuksen toiminta estyy. Alkoholimyrkytys aiheuttaa siis lopuksi, hengityksen lamaantuessa, kuoleman. Tärkeimmät psyykkiset alkoholinkäytön vaikutukset ovat itsekritiikin heikentyminen ja todellisuudentajun hämärtyminen. Syyllisyyden ja pelon tunteet painuvat taka-alalle. Assoisiointikyky huononee, mutta juopunut tuntee saavansa uusia ja ainutlaatuisia ajatuksia. Estojen hävitessä tunkeutuvat peitetyt aggressiiviset ja seksuaaliset impulssit pinnalle…”
Georges Bataille: käsite MUODOTON Kriittisestä sanakirjasta:
“… siispä MUODOTON ei ole pelkkä annetun merkityksen omaava adjektiivi, vaan termi, joka suistaa asiat alas siinä maailmassa, joka yleisesti vaatii, että jokaisella asialla on oma muotonsa. Se mihin MUODOTON viittaa ei omaa mitään oikeuksia ja tulee kaikkialla litistetyksi, niin kuin hämähäkki tai kastemato. Universumin tulisi itse asiassa omata muoto, jotta akateemiset miehet tulisivat onnellisiksi. Filosofialla ei ole muuta päämäärää: on annettava munkkikaapu kaikelle olevaiselle, matemaattinen munkkikaapu. Toisaalta myöntää, ettei universumi muistuta mitään ja on ainoastaan MUODOTON, on samaa kuin sanoa, että universumi on jotain hämähäkin tai rä’än kaltaista.”
Funktionäärin sanakirja ja Juopuneen sanakirja. Jotta henkilö voitaisiin alistaa tälle yleisnimelle erityisenä tapauksena, alkoholistina (huom. “holisti” – totaalisen kokemuksen vaalija), täytyy määritelmää jatkuvasti laajentaa, monimutkaistaa, eriyttää, löytää erityyppisiä indikaattoreita, symbolisia sormellaosoittajia, kemiallisia, sosiaalipsykologisia, käyttäytymistieteellisiä, perinnöllisyystieteellisiä, täytyy löytää määrällistäjiä, yhteismitallistajia, arvolaskimia jne.
Toinen käsite: “humala”. Jälleen Bataille: erityiset ruumiillisen, symbolisen, affektiivisen jatkumon tilat, yhteisöllisyyden tapahtumat. Orgasmi, ekstaasi, humala, rakastuminen. Kollektiiviruumis. Karnevaali. Kausaliteetti humala–krapula ei päde. Humalan kulttuurinen merkityksellisyys on täysin yhteismitaton krapulakäsitteen kanssa, näiden tilojen välillä ei ole seuraamusta. Humala kadottaa minä-rajat, krapula vahvistaa niitä. Humala synnyttää ruumiillisen jatkuvuuden toisten ruumiisiin, tilan ruumiiseen, humala semiotisoi ruumista, merkityksellistää ja sosiaalistaa sitä, krapula yksilöi ruumiin, asosiaalistaa sen, sensuroi ja neurotisoi. Krapula on kemiallinen elimistön myrkytystila, tila, joka johtuu sellaisesta kemiallisesta prosessista, joka voidaan tuottaa yhtä hyvin laboratoriorotille kuin ihmisillekin.
Kaikki maailman laboratoriorotat: yhtykää!
