Liberaalin feminismin kansanmurhafunktiota vastaan: Neljä oppituntia palestiinalaisten naisten vastarinnalta

Essee perustuu verkkoluentoon 18.12.2025. Walaa Alqaisiya on Lähi-idän tutkimuksen professori Kiinan Northwest Universityssa, Xi’anissa, ja hänet tunnetaan erityisesti työstään dekoloniaalisen ja anti-imperialistisen ajattelun parissa. Alqaisiya on kirjoittanut laajasti sukupuolesta ja seksuaalisuudesta Palestiinassa, mukaan lukien teoksessa ”Decolonial Queering in Palestine” (2023, Routledge).

Käännös: Ennaliina Leiwo

Kun kirjoitan tätä esseetä, Gazan pakolaisleirit tulvivat. Talvimyrskyt koettelevat leirejä huuhtoen pois tai upottaen jopa kolmekymmentä senttiä syvään veteen ne väliaikaisasumukset, joissa kodeistaan ajetut perheet on pakotettu selviytymään. Vain yhdessä yössä tulvat tuhosivat joidenkin leirien teltoista 40–45 prosenttia. Mutta telttoja ei tuhonnut pelkkä sadevesi, eikä kyseessä ole vääjäämätön luonnonkatastrofi. Israelin harjoittama, yli kaksi vuotta jatkunut järjestelmällinen hävittämiskampanja on tehnyt yli 85 prosentista Gazan vesi- ja sanitaatioinfrastruktuuria käyttökelvotonta. Jäteveden pumppausasemia on pommitettu toistuvasti; israelilaiset sotilaat ovat tuhopolttaneet jätevedenpuhdistamoja; satojatuhansia metrejä viemäriverkostoja on tuhottu. Kun ylivuotoa ei sen takia kyetä hallitsemaan, jätevesi sekoittuu tulvaveteen, virtaa kaduilla ja valuu telttoihin, joissa Gazan lapset viettävät jääkylmät yönsä. Ainakin neljätoista palestiinalaista, joista osa on vauvoja, on kuollut talvikuukausien aikana hypotermiaan. Pelastusryhmät Gazassa saavat tuhansia hätäpuheluja, mutta ne voivat evakuoida perheitä vain elinkelvottomista olosuhteista toisiin elinkelvottomiin olosuhteisiin, mikä jättää heidät lopulta taivasalle, sateen ja purevan kylmyyden armoille. Vaikka sateissa itsessään on kyse säästä, tulvissa on kyse kansanmurhasta. Infrastruktuuri, jonka tarkoitus on johtaa vesi pois pakolaisleireistä, on tuhottu tarkoituksellisesti. Lapset eivät kuole, koska on talvi. He kuolevat, koska Israel haluaa heidän kuolevan.

Aloitan tästä kohtauksesta, sillä se tiivistää sen tosiasian, että tilanne Gazassa ei ole ohi. Kansanmurha ei ole päättynyt. Alueen ekosysteemin tarkoituksellinen tuhoaminen ei ole päättynyt. Palestiinalaista elämää hävittävät koneistot jatkavat toimintaansa: huolimatta niin sanotusta tulitauosta Gazassa, Israelin tappokoneisto ei ole pysähtynyt; palestiinalaisia vankeja kuolee Israelin vankiloissa ja niin talvisäät kuin jätevesikin on valjastettu aseiksi palestiinalaista elämää vastaan. Inhimillisen elämän ehtojen systemaattinen tuhoaminen on osa Israelin kansanmurhastrategiaa Gazassa.

Länsirannalla, josta olen kotoisin, toteutuu sama hävittämisen logiikka. Siellä se konkretisoituu ennen kaikkea tavassa, jolla israelilaissotilas ja israelilainen uudisasukas ovat yksi ja sama asia: Länsirannalla sotilaat ovat asuttajia ja uudisasukkaat sotilaita, keskenään samanlaisia kolonialistisen apparaatin aseistettuja jatkeita. Kaksi päivää sitten Tuqu’ssa, lähellä Betlehemiä, Israelin armeija tappoi ratsian yhteydessä 16-vuotiaan Ammar Sabahin;¹ päivä sitten, Sabahin hautajaisten jälkeen, kun nuoret kokoontuivat kadulle, uudisasukas ampui 16-vuotiasta Muheeb Jibriliä päähän.² YK:n mukaan uudisasukkaiden hyökkäykset alkuperäisväestöä kohtaan ovat tällä hetkellä ennätyslukemissa.³ Yli 1 050 palestiinalaista – joista vähintään 230 on lapsia – on tapettu Länsirannalla lokakuun 2023 jälkeen.⁴ He ovat kuolleet, sotilaiden käsissä, uudisasukkaiden käsissä – sellaisen järjestelmän käsissä, jonka puitteissa näiden kahden välille ei voi tehdä todellista eroa. 

Eikä tämä päde vain Gazaan vaan koko Palestiinaan. Sama hävittämisen logiikka koskettaa koko pirstottua aluetta, eikä lopputulos kysy, milloin sormi liipaisimella oli sotilaspukuisen, milloin siviiliasuisen.

Haluan, että alun kuva väliaikaismajoituksena toimivista teltoista, jotka ovat vesiputkien ja viemäristön pommitusten jäljiltä jäteveden armoilla, kulkee mukanani läpi tämän tekstin. Lännen Palestiinaa koskevassa diskurssissa Israelin väkivaltaa kuvitetaan yhä sinnikkäästi samalla feministisellä ja progressiivisella kielellä, joka on legitimoinut sitä alusta saakka. Ajatellaan vuoden 2025 Euroviisuja: samaan aikaan, kun Gazan pakolaisleirit tulvivat, eurooppalaiset yleisöt äänestivät Israelin edustaja Yuval Raphaelin kilpailun toiselle sijalle. Israelin hallitus oli masinoinut laulajan tueksi laajan kampanjan, jossa eurooppalaisia kehotettiin äänestämään Raphaelin ohjelmanumeroa jopa 20 kertaa.⁵ Raphael oli valittu Israelin euroviisuedustajaksi strategisesti: koska hän on yksi lokakuun 2023 Nova-festivaalin iskujen selviytyjistä, hänen läsnäoloonsa lavalla tiivistyy tuttu kolonialistinen narratiivi israelilaisesta feminiinisyydestä, jota eurooppalaisten yleisöjen on suojeltava palestiinalaiselta barbarismilta. Lokakuun seitsemännen selviytyjän sukupuolistuneen⁶ haavoittuvaisuuden broadcastaaminen tällä tavalla kautta Euroopan on osa laajempaa hanketta; hanketta, jonka tavoitteena on kehystää kansanmurha pelastusoperaatioksi, kokonaisen kansan tuhoaminen eurooppalaisen sivistyksen puolustamiseksi.

Euroviisuissa eurooppalaiset yleisöt äänestivät suojellen israelilaisen naiseuden ruumiillistumaksi merkittyä IDF:n tarkastuspisteen sotilasta uhalta, jota Netanyahu on kuvannut ”barbarismiksi, joka uhkaa pyyhkäistä yli koko maailman”.⁷ Samalla palestiinalaisia naisia on tapettu pelkästään dokumentoiduissa iskuissa kansanmurhan ensimmäisten yhdeksäntoista kuukauden aikana keskimäärin yksi tuntia kohden – yli kaksitoista tuhatta naista, mukaan lukien lähes kahdeksan tuhatta äitiä. Palestiinalaiset naiset, miehet ja lapset kertovat väkivallasta, jota heihin on kohdistettu Israelin armottomissa vankiloissa: alasti riisumisista, sukuelimiin kohdistetuista pahoinpitelyistä, raiskauksista, joita ovat toteuttaneet niin sotilaat kuin sotilaiden koiratkin. Aihetta dokumentoinut YK:n tutkintakomissio totesi maaliskuussa 2025 Israelin käyttävän seksuaalista väkivaltaa ”sodankäynnin välineenä”.⁸ Kun israelilaisia sotilaita pidätettiin palestiinalaisen vangin raiskaamisesta, heitä puolustettiin Israelissa mielenosoituksin; myös Knessetin jäsenet pitivät heidän tekojaan oikeutettuina. Eikä kyse ollut poikkeuksellisen moraalittomista siviileistä puolustamassa poikkeuksellisen moraalittomia sotilaita. Kyse oli uudisasukkaista puolustamassa toisia uudisasukkaita; puolustamassa sitä, minkä he ymmärtävät oikeudekseen: kolonisoijan oikeutta kolonisoidun seksuaaliseen alistamiseen.

Tämä sama oikeutuksen tunne motivoi israelilaissotilaita, jotka valokuvaavat itseään esittelemässä palestiinalaiskotien raunioista löytämiään naisten alusasuja ja leveilevät TikTokissa ryöstösaaliillaan. Rauniot muistuttavat niistä huoneista, joissa palestiinalaiset naiset nukkuivat, pukeutuivat ja elivät elämäänsä ennen kuin heidät pakotettiin lähtemään kodeistaan tai tapettiin – ja sotilaat tietävät sen. Sitä, mistä heidän toiminnassaan on kyse, voidaan käsitteellistää ajatuksella ”heterovalloituksesta”.⁹ Heterovalloituksen käsitteellä viitataan kolonialistisessa suhteessa muodostuvaan, uudisasukkaalle ominaiseen pyrkimykseen ottaa alkuperäisväestö haltuun ruumista myöten. Tämä pyrkimys konkretisoituu Palestiinassa niin vankilaraiskauksissa kuin kotien seksualisoidussa ryöstelyssäkin, eikä se kysy, milloin toimeenpanijana on israelilaissotilas, milloin siviili, sillä asuttajakolonialistisessa projektissa uudisasukas on aina jo sotilas.

Jos Euroviisut tarjoavat kulttuurisen spektaakkelin israelilaisesta naisesta suojelun tarpeessa, Saksan feministinen ulkopolitiikka tarjoaa aseet tuon ”suojelun” toteuttamiseen. Tarkastellaan esimerkkiä Annalena Baerbockista, Saksan entisestä ulkoministeristä (2021–2025), joka vuonna 2023 kertoi ajavansa Saksaan ”feminististä ulkopolitiikkaa”, toistaen Hillary Clintonin surullisenkuuluisaa slogania: ”Jos naiset eivät ole turvassa, kukaan ei ole turvassa.” Saksa vei Baerbockin johdolla Israeliin aseita yhteensä yli 485 miljoonan euron edestä.¹⁰ Nämä aseet tappoivat Gazassa yhden vuoden aikana enemmän naisia ja tyttöjä kuin missään muussa maailman konfliktissa tällä vuosisadalla on tapettu. Baerbock torjui EU:n kehotukset humanitaariseen tulitaukoon Gazassa, hylkäsi Etelä-Afrikan Israelia vastaan nostaman kansanmurhakanteen perusteettomana ja puolusti Israelin siviili-infrastruktuuriin kohdistamia iskuja. Ja kaikesta tästä hänet palkittiin: kesäkuussa 2025 Baerbock valittiin Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen puheenjohtajaksi.¹¹ Berliinissä mielenosoittajien kylteissä luki: ”Feminismi ei ole pommeja” ja ”Ei rauhaa kaksoisstandardein.” Yli kuusisataa tutkijaa allekirjoitti Baerbockin toimet tuomitsevia kirjelmiä. Se ei muuttanut mitään. Feministi-ulkoministeri, joka on tukenut palestiinalaisten kansanmurhaa aseellisesti, johtaa nyt elintä, jonka tehtävänä on edistää kansainvälistä rauhaa ja kehitystyötä.

Kyse ei kuitenkaan ole erityisestä tekopyhyydestä tai poikkeuksista sääntöön. Sen sijaan edellä kuvatut esimerkit Yuval Raphaelista ja Annalena Baerbockista ovat ilmentymiä liberaalista feminismistä osana laajempaa järjestelmää, jota seuraavaksi teoretisoin. Hankkeeni on kolmiosainen: ensin kehitän teoreettista viitekehystä – jota kutsun haaskaamisen sukupuolitaloudeksi – jonka tarkoituksena on selittää länsimaisen feministisen diskurssin ja imperialistisen kasautumisen välistä rakenteellista suhdetta. Seuraavaksi jäljitän niitä tapoja, joilla palestiinalaiset naiset ovat omaksuneet vallankumouksellista toimijuutta ja kehittäneet anti-imperialistisia käytäntöjä, jotka asettuvat sekä kolonialistista alistamista että länsimaista feminististä viitekehystä vastaan. Lopuksi tarkastelen piiritetyssä Gazassa elävien naisten kehittämää vallankumouksellista pedagogiikkaa ja oppeja, joita se tarjoaa imperialismin sukupuolistuneen väkivallan vastaisille kamppailuille läpi globaalin etelän.

Haaskaamisen sukupuolitalouden teoreettinen malli

Jotta voimme ymmärtää tapoja, joilla liberaali feminismi osallistuu yhä jatkuvaan kansanmurhaan Gazassa, tarvitsemme teoreettisen kehyksen, joka auttaa meitä hahmottamaan imperialismin materiaalista toimintaa nykypäivänä. Ankkuroin ajatteluni arabi-marxilaiseen poliittisen talouden teoriaan, erityisesti Ali Kadrin haaskaamalla tuotetun kasautumisen (accumulation by waste) käsitteeseen,¹² ja laajennan sitä tavalla, joka mahdollistaa prosessin sukupuolistuneisuuden tarkastelun Palestiinan kontekstissa.

Kadrin analyysi Yhdysvaltain imperialismin toiminnasta arabimaailmassa perustuu havaintoon epätasa-arvoisen vaihdon prosessista, jossa alueen kehittyminen estetään järjestelmällisesti sodilla, pakotteilla ja muilla taloudellisilla mekanismeilla: imperialistinen keskus estää periferian maita kehittämästä itsenäistä tuotannollista kapasiteettia ja pakottaa ne siten pysyvään riippuvuuteen itsestään. Kyse ei ole markkinoiden epäonnistumisesta vaan tarkoituksellisesta alikehittämisestä – arabialue menettää jatkuvasti arvoa pääomapaon, valuutan manipuloimisen ja IMF:n sanelemien rakennesopeutusohjelmien seurauksena. Kadrin keskeinen oivallus on, että finanssivetoisessa imperialismissa tämä riisto tapahtuu yhä enemmän myös suoran tuhoamisen kautta. Arabien elämän tahallinen haaskaaminen hyökkäyksissä, piirityksissä ja pommituksissa ei ole sivutuote tai sattumaa – se on itse tuotantoprosessi. Nimittäin jokainen pommitettu sairaala luo jälleenrakennussopimuksia länsimaisille yrityksille. Jokainen tuhottu koulu synnyttää rahoitusta kansalaisjärjestöille, ja jokainen traumatisoitunut väestöryhmä tuottaa tilasuuden ”humanitaarisille” interventioille. Nykypäivän imperialismissa haaskaamisesta itsestään tulee kasautumisen strategia.

Tekstin alussa kuvailemani tuhotut jätevesiasemat ja pommitetut viemäriverkostot ovat malliesimerkkejä näistä prosesseista. Tälläkin hetkellä, tuhoamisen yhä jatkuessa Gazassa, amerikkalaisviranomaiset keskustelevat jälleenrakennussopimuksista ja esittelevät suunnitelmia palestiinalaisalueiden ”kansainvälisestä valvonnasta” ja ”uudistetuista” hallintorakenteista. Samat tahot, joiden aseilla kansanmurhaa toteutetaan, asemoivat itsensä välttämättömiksi alueen jälleenrakennuksessa. Heidän suunnitelmissaan tuhotut yliopistot korvataan länsimaisilla konsulteilla, sairaaloiden jälleenrakennuksesta vastaavat länsimaiset urakoitsijat, ja traumatisoituneen väestön hallinnasta vastaavat kansalaisjärjestöt, joiden rahoitus tulee lännestä. Todistamme reaaliajassa tapaa, jolla arabien elämän haaskaaminen tuottaa pääoman kasautumista länteen – voittoa tehdään ensin tuhoamalla, sitten jälleenrakentamalla. Lisäarvoa uutetaan itse kuolemasta.

Prosessissa on kuitenkin ulottuvuus, jota Kadrin analyysi sellaisenaan ei tavoita: kansanmurha Gazassa on tehnyt kiistattomaksi, että imperialistisella kasautumisella on erityisiä, sukupuolistuneita mekanismeja. Tässä luvussa tarkastelen näitä mekanismeja ammentamalla dekoloniaalisesta feministisestä tutkimuksesta, erityisesti Sylvia Wynterin ja Maria Lugonesinin työstä,¹³ ja kehittelemällä ajatusta haaskaamisen sukupuolipolitiikasta. Kehystyksen tarkoituksena on havainnollistaa, miten palestiinalaisen elämän uusintamiseen kohdistuvassa konkreettisessa tuhoamisessa ja liberaalifeministisessä diskurssissa, jolla tätä tuhoamista oikeutetaan, on kyse yhdestä ja samasta imperialistisen kasautumisen mekanismista.

Wynterin ja Lugonesin mukaan modernien sukupuolikategorioiden synty on yhteydessä eurooppalaisen kolonialismin ja kapitalismin kehitykseen. Sukupuoli ei siis ole universaali kategoria, johon kolonialistista väkivaltaa kohdistetaan, vaan itsessään mekanismi, jonka avulla rajaa inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä määritellään ja valvotaan. Olennaista on, että kolonisoituja subjekteja ei ainoastaan sukupuoliteta eri tavalla kuin muita; heidät sijoitetaan koko sen inhimillisen alueen ulkopuolelle, jota sukupuolikategorioiden olemassaolo edellyttää. Tämän prosentin hahmottaminen on välttämätöntä, jos haluamme ymmärtää, miten toimii haaskaamiseen perustuva järjestelmä, jota kutsun – Hortense Spillersin suojaamattoman lihan (unprotected flesh) käsitteeltä lainaten¹⁴ – sukupuolistamisen ja sukupuolettomaksi tekemisen dialektiikaksi. 

Mekanismi on seuraavanlainen. Haaskaamalla tuotettu pääoman kasautuminen edellyttää elämän ehtojen tuhoamista periferiassa. Kadri kutsuu tätä prosessia työvoiman pitkäikäisyyden lyhentämiseksi (shortening of labour longevity) – siinä itse elämästä tehdään halpatavaraa. Kuitenkin, jotta tuhoamiseen voidaan ryhtyä, sille on kehitettävä imperialistisen ytimen moraalikäsitysten, joissa liberaali humanismi ja sen feministiset muunnelmat ovat ideologisesti vahvoilla, mukainen oikeutus. Ratkaisu tähän on kaksiosainen ideologinen projekti, jota kutsun sukupuolistamisen ja sukupuolettomaksi tekemisen dialektiikaksi. Sukupuolettomaksi tekeminen riisuu kolonisoiduilta subjekteilta aseman ihmisinä ja sulkee heidät niiden kategorioiden (”naiset”, ”lapset”, ”siviilit”) ulkopuolelle, jotka liberaalien humanitaaristen normien mukaan vaatisivat heidän suojeluaan. Sukupuolistaminen puolestaan mobilisoi nämä samat kategoriat kolonisoijan eduksi, rakentamaan kuvaa kolonisoijasta sukupuolistuneen elämän suojelijana, naisten oikeuksien ja LGBTQ-vähemmistöjen puolustajana barbariaa vastaan. Kolonisoitujen sukupuolettomaksi tekeminen ja kolonialistisen projektin sukupuolistaminen eivät ole ristiriidassa keskenään vaan toisiaan täydentäviä mekanismeja, jotka toimivat haaskaamalla tuotetun kasautumisen ideologisina mahdollistajina.

Gazan tapahtumat piirtävät nämä mekanismit esiin brutaalilla kirkkaudella. Palestiinalaisista on tehty ”ihmiseläimiä”,¹⁵ joiden kuolemia ei pidetä suremisen arvoisina, naisista äitien sijaan ”terroristeja”, lapsista viattomien sijaan ”tulevaisuuden uhkia”. Kun Israelin presidentti Herzog julisti, että Gazassa ”ei ole viattomia siviilejä”,¹⁶ hän artikuloi juuri tämän sukupuolettomaksi tekemisen logiikan: asetti kokonaisen kansanryhmän niiden sukupuolistuneiden käsikirjoitusten ulkopuolelle, jotka muuten edellyttäisivät suojelemista. Synnytysosastoille kuolemaan jätetyt ja tulviviin telttoihin kylmettyvät palestiinalaisvauvat eivät herätä moraalisia vastalauseita, sillä heidät on jo asetettu lapsuuden ulkopuolelle. Sukupuolettomaksi tekeminen luo ideologiset edellytykset kaikelle palestiinalaisen elämän ja kulttuurin uusintamiseen kohdistetulle tuhoamiselle: raskaana olevien naisten vahingoittamiselle, synnytysosastojen pommittamiselle, väestön systemaattiselle nälkiinnyttämiselle, vesi- ja sanitaatioinfrastruktuuriin kohdistetuille iskuille sekä niiden yliopistojen hävittämiselle, joissa palestiinalaisia tulevaisuuksia voitaisiin kuvitella. Siinä, että noin 70 prosenttia Gazassa kuolleista on naisia ja lapsia, ei ole kyse oheisvahingosta. Kyse on palestiinalaisen elämän uusintamisen suunnitelmallisesta tuhoamisesta, sekä biologisessa että sosiaalisessa mielessä.

Ja kuitenkin tämä hävittäminen tapahtuu näennäisen vastakohtansa suojissa. Israelin viranomaiset – Netanjahusta, joka julistaa Israelin tehtäväksi ”länsimaisten arvojen” puolustamisen, sotilaisiin, jotka pystyttävät sateenkaarilippuja Gazan raunioille – käyttävät feminististä ja progressiivista diskurssia aseenaan juuri siksi, koska sillä on länsimaisissa yhteiskunnissa kertynyttä moraalista pääomaa. Todetessaan, että sodan tarkoitus on ”puolustaa liberaalien yhteiskuntien LGBTQ- arvoja”, Herzog tulee kuvanneeksi¹⁷ sionismin funktion progressiivisiin arvoihin piilotettuna imperialismin alueellisena toimeenpanijana. Sateenkaarilippu palestiinalaisten raunioiden yllä ei ole kyynistä manipulointia vaan ilmentymä liberaalin feminismin rakenteellisesta tehtävästä haaskaamalla tuotetun kasautumisen prosessissa. Kun Hillary Clinton kehystää kansanmurhan ihmisyyden puolustamiseksi; kun Sheryl Sandberg asettaa israelilaisten naisten trauman keskiöön samaan aikaan, kun palestiinalaisia naisia tapetaan joukoittain; kun Baerbock peräänkuuluttaa feminististä ulkopolitiikkaa asetoimitusten lomassa – he konkretisoivat liberaalin feminismin funktion osana kansanmurhaa. Liberaalin feminismin tehtävänä on luoda ideologinen infrastruktuuri, joka tekee palestiinalaisten hävittämisestä moraalisesti hyväksyttävää, jopa välttämätöntä. 

Haaskaamisen sukupuolitalous perustuu johdonmukaiseen tuhoamiseen: palestiinalainen elämän uusintaminen tuhotaan aineellisesti pommittamalla, saarroilla ja nälkiinnyttämällä, tilallisesti hävittämällä kodit, sairaalat, koulut, yliopistot ja muu elämää ylläpitävä infrastruktuuri sekä sosiaalisesti pirstomalla olemassa olevat sukulaisuus- ja hoivasuhteet. Tämä tuho ruokkii pääoman kasautumisen koneistoa lännessä – jälleenrakennussopimuksia, kansalaisjärjestöjen rahoitusta, asemyyntiä, ”humanitaarisen” intervention poliittista taloutta. Liberaali feministinen diskurssi oikeuttaa tuhoamisen tarpeellisena sukupuolistuneen elämän suojelemisena niiltä, jotka on suljettu ulos sen piiristä. Palestiinalaisen naiseuden tuhoaminen tekee mahdolliseksi nostaa israelilaiset naiset moraalisesti erityiseen asemaan; palestiinalaisten lasten lapseuden riistäminen¹⁸ tekee mahdolliseksi esittää yksin israelilainen lapseus suojelemisen arvoisena. Olennaista on, että riisto ei tapahdu feministisestä diskurssista huolimatta vaan sen avulla. Sen sijaan, että liberaali feminismi yksinkertaisesti epäonnistuisi kansanmurhan estämisessä, se on haaskaamisen sukupuolitalouden olennainen ratas.

Palestiinan naisten vallankumouksellinen pedagogiikka

Jos liberaali feminismi tosiaan toimii vääjäämättä haaskaamisen sukupuolitalouden ehdoilla, mitä vaihtoehtoja meillä on? Palestiinalaiset naiset ovat kehittäneet erilaisia kamppailun muotoja, jotka asettuvat sekä kolonialistista alistamista että länsimaisia feministisiä viitekehyksiä vastaan. Ne asettavat kansallisen vapautuksen etusijalle, ja muovaavat tämän vallankumouksellisen toiminnan myötä myös sukupuolten välisiä suhteita. Tutkimuskohteen sijaan tämä perinne tarjoaa ennen kaikkea anti-imperialistisen feministisen pedagogiikan lähteen.

Sen historia ulottuu kauas. Vuosien 1936–1939 brittiläistä kolonialismia ja sionistista asuttajakolonialismia vastustavan arabikapinan aikana naiset, kuten Fatima Khalil Ghazal, organisoivat salakuljetusverkostoja. He kuljettivat aseita brittien tarkastuspisteiden läpi käyttäen hyväkseen kolonialistisia ennakko-oletuksia arabinaisten alistuvuudesta ja kuuliaisuudesta. He ymmärsivät, että kolonialistien omat ajattelutavat – kuten käsitys arabinaisten passiivisuudesta ja osattomuudesta julkiseen elämään – oli mahdollista valjastaa järjestelmää vastaan. Naiset piilottivat aseita leipäkoreihin, perinteisten pukujen alle ja lastenvaunuihin. Sukupuolistuneesta kolonialistisesta diskurssista tuli ase imperiumia vastaan.

Vuoden 1967 naksan jälkeen ja marxilais-leninistisen Popular Front for the Liberation of Palestine (PFLP) -järjestön perustamisen myötä naisten osallistuminen palestiinalaisten sissijoukkoihin yleistyi. PFLP:ssä naisten vapautumisen ymmärrettiin olevan erottamaton osa imperialismin vastaista kamppailua. Järjestön poliittinen analyysi torjui sekä liberaalifeministisen yksilöllistä voimaantumista korostavan ajattelun että teoriat, joiden mukaan naisten vapautuminen tulisi ajankohtaiseksi vasta, kun kansallinen vapautus on saavutettu. Koska kolonialistisen alistamisen ja sukupuoleen perustuvan sorron taustalla on yksi ja sama kapitalistis-imperialistinen järjestelmä, yhtä ei voi purkaa puuttumatta myös toiseen.

Shadia Abu Ghazaleh kuoli marraskuussa 1968 räjähdettä valmistaessaan. Hänestä tuli ensimmäinen palestiinalainen naismarttyyri vuoden 1967 jälkeen. Abu Ghazalehin toiminta oli osa organisoitunutta vastarintaa, ja hän ymmärsi aseellisen kamppailun välttämättömänä vastatoimena palestiinalaisiin kohdistetulle hävittämispolitiikalle. Hänen kuolemansa on yksi esimerkki siitä, miten palestiinalaiset naiset eivät ole koskaan tyytyneet vain tukirooleihin, vaan ovat olleet osa myös kaikkein vaarallisinta vallankumouksellista toimintaa.

Leila Khaledin vuosien 1969 ja 1970 lentokonekaappaukset näyttivät jälleen kerran, miten sukupuoleen liittyviä kolonialistisia ennakko-oletuksia voidaan hyödyntää strategisesti. Kaappauksien jälkeen länsimainen lehdistö oli kiinnostuneempi Khaledin ulkonäöstä kuin poliittisista näkemyksistä – häntä kuulusteltiin kauneudenhoitorutiineista vallankumoukselliseen toimintaan osallistumisen sijaan. Kolonisoijan kyvyttömyys nähdä naiset strategisina sotilaallisina toimijoina kääntyi eduksi. Samalla Khaledin toiminta kuitenkin heijastaa PFLP:n käsitystä Palestiinan vapautuksen ja globaalin anti-imperialistisen kamppailun erottamattomuudesta. ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin taistella ja vapauttaa maamme, jos ei muuten, niin aseellisella vastarinnalla”, hän totesi haastatteluissa Al-Aqsa Flood -operaation jälkeen. Gazan nykytilannetta kuvatessaan hän sanoi, että edes pommitusten keskellä ”kukaan ei asetu vastarintaa vastaan” – sillä ”kansamme kulttuuri on vastarinnan kulttuuri, ei alistumisen”.¹⁹

Dalal Mughrabi johti vuoden 1978 Coastal Road -operaatiota komentaen yksikköä, joka lähti veneellä liikkeelle Libanonista ja rantautui Israelin rannikolle. Vaikka operaatio on ymmärretty lännessä terrorismina, Mughrabi hahmotti sen iskuna asuttajakolonialistista yhteiskuntaa vastaan. Kuten edellä esiteltyjen naisten, myös hänen johtajuutensa haastoi sekä Israelin palestiinalaisia naisia koskevaa turvallisuusajattelua että länsimaisia feministisiä kehyksiä, joissa naisten vastarinnan ajatellaan olevan perusolemukseltaan rauhanomaista.

Näitä kolmea naista ei yhdistä vain heidän aseellinen toimintansa, vaan myös heidän käsityksensä kansallisen vapautuksen ja laajemman yhteiskunnallisen muutoksen suhteesta. PFLP kehitti vuosikymmenten aikana poliittisen analyysin, jonka mukaan sionistinen projekti toimii arabimaailmassa yhtäältä Yhdysvaltojen sotilaallisena tukikohtana, toisaalta uusien valvonta- ja aseteknologioiden testilaboratoriona ja mallina järjestelmästä, jossa kokonaisia väestöryhmiä pyritään hallitsemaan systemaattisen hävittämispolitiikan avulla. Kun maailmassa vaikuttavien alistamisen systeemien yhteistoimintaa tarkastellaan materialistisen analyysin avulla, antisionismista tulee elimellinen osa laajempaa anti-imperialistista kamppailua.

Käynnissä oleva Gazan kansanmurha on vain voimistanut Palestiinan naisten vallankumouksellisen toiminnan perinnettä. Palestiinalaiset naiset harjoittavat sellaisia vallankumouksellisen tottelemattomuuden muotoja, joiden hahmottaminen läntisten viitekehyksien puitteissa on mahdotonta. Kansanmurhan keskelläkin he kieltäytyvät pelastamista odottavan uhrin roolista ja asettuvat aktiivisesti heihin kohdistettuja hävittämispyrkimyksiä vastaan. Heidän toimintansa luovat anti-imperialistista feminististä pedagogiikkaa: tietoa, joka syntyy akatemian sijaan vallankumouksellisissa kamppailuissa.

Koko kansanmurhan ajan palestiinalaiset naiset ovat luoneet hävityksen keskelle uusia elämän uusintamisen tiloja. Kun Israel tuhosi kaikki Gazan yliopistot osana systemaattista, palestiinalaiseen tiedontuotantoon kohdistettua opinmurhaa, naisopettajat perustivat telttoihin ja raunioiden keskelle uusia kouluja. Vaikka välineistä on pulaa, sähköä ei ole ja infrastruktuuri on pommitettu, palestiinalaiset naiset jatkavat opettamista ja pitävät oppitunteja aina, kun tilat ja välineet sen sallivat. Kyse on vallankumouksellisesta pedagogiikasta, joka on yhtäältä osoitus palestiinalaisen tiedontuotannon pitämisestä arvossa mahdottomista olosuhteista huolimatta, toisaalta keino asettua elämän selviytymiseksi pelkistävää haaskaamisen logiikkaa vastaan. 

Madlyn Shaqliyeh’n tarina²⁰ kuvaa juuri tätä sinnikkyyttä ja vastarintaa. Neljäntoista vuoden ajan Madlyn työskenteli radiossa, Zaman Radion ”Ala Tawilat al-Sabah” -aamulähetyksen juontajana. Hän haastatteli ohjelmaa varten viranomaisia ja muita tärkeitä henkilöitä erilaisista yhteiskunnallisista aiheista ja epäkohdista. ”Vaikeista olosuhteista huolimatta” hän selittää, ”halusin luoda lähestyksilläni toivoa ja positiivisuutta.” Kansanmurhan alettua Madlynin oli pakko jättää kotinsa ja siirtyä Gazan kaupungista etelään. Ensimmäisten viikkojen aikana, samana yönä al-Ahli-sairaalan massamurhan kanssa, hänen siskontyttärensä, nelikuinen Yumna, kuoli ohjusiskussa perheen kotiin. Kymmenen päivää myöhemmin Maram, Madlynin sisko ja Yumnan äiti, kuoli vammoihinsa. ”Hän oli vastanainut”, Madlyn kertoo. ”Perheen esikoinen oli syntynyt vain pari kuukautta ennen sodan alkua, eikä Maram kestänyt joutua eroon pienestä tyttärestään.” Koska Israelin miehitys oli katkaissut kommunikaatioyhteydet Gazassa, Madlyn kuuli sisarensa kuolemasta vasta, kun hän oli ollut kuolleena jo viikon.

Kaiken tämän keskellä, pakolaisleirin vaatimattomissa oloissa, Madlyn perusti ”Podcast al-Khaymahin” – ”telttapodcastin”. ”En saanut mikrofonia mielestäni”, hän kertoo. Madlynin työ podcastin parissa muutti teltan karkotuksen symbolista mediatuotannon, äänen ja kieltäytymisen tilaksi: hetkenä, jona kaikki Gazan kaksikymmentäviisi paikallisradioasemaa oli tuhottu, ”telttapodcast” syntyi hiljaisuudesta, hiljaisuutta vastaan. ”Minulla on ikävä sitä aikaa, kun sain toivottaa kuulijoilleni hyvää huomenta”, Madlyn kertoo. Hän tietää, että paluu studioon tulee olemaan työn takana. Ja kuitenkin, hänen käsissään, myös teltta on muuttunut studioksi. Pakolaisuudesta on syntynyt ohjelmalähetys. 

Palestiinalaisen elämän biologinen ja sosiaalinen uusintaminen on Israelin toteuttaman kansanmurhan pääasiallinen kohde. Silti palestiinalaiset naiset luovat uutta elämää. Yksi näistä naisista on ystäväni Amany. Amany synnytti kansanmurhan keskellä pojan. Hän antoi lapselle nimeksi Saif – arabian kielellä nimi tarkoittaa miekkaa. Kuitenkaan nimessä ei ole kyse koston miekasta, vaan uskosta tulevaan: Saif on terä, joka leikkaa epätoivon läpi, käy toivolla jatkuvaa hävitystä vastaan. 

Lapsen synnyttäminen Palestiinassa, kansanmurhan aikana, on asettumista miehittäjän suunnitelmaa ja itse kuolemaa vastaan. Pieni Saif, hauras ja vastasyntynyt, ei ole vähempää kuin äitinsä lihaksi tekemä vastalause – itsepintainen vaatimus huomisesta, ja siitä, että joku tulee todistamaan sen.

Mutta Palestiinan naiset kantavat sylissään ja sydämissään muutakin kuin lapsia. He kantavat mukanaan todistusta, muistia, itse pyhää. Kansanmurhan aikana Israel on tuhonnut 79 prosenttia Gazan moskeijoista²¹ – yli kahdeksansataa pyhää paikkaa, joihin lukeutuu myös Gazan Suurmoskeija, jonka yli 1400 vuotta vanhat rakenteet ovat nyt raunioina. 255 imaamia ja pappia on tapettu. Elokuussa 2024 sotilaat polttivat koraanin juuri tuhoamassaan Bani Saleh -moskeijassa. Hyökkäykset hengellistä elämää vastaan ovat järjestelmällisiä: niiden tarkoituksena on tuhota se infrastruktuuri, joka kokoaa ihmiset yhteen rukoilemaan ja muistamaan syntymiä, kuolemia, avioliittoja ja pyhäpäiviä. 

Tätä tuhoa vastustaakseen joukko palestiinalaisnaisia on rakentanut ”Hyvän sanan kehän rukoussalin”. Kyse on Deir al-Balahissa sijaitsevasta telttamoskeijasta, johon sata naista kokoontuu kahdesti viikossa opettelemaan ulkoa ja resitoimaan Koraania. Shaymaa Abualatta,²² kaksikymmentävuotias nainen, joka on menettänyt kansanmurhan aikana seitsemänkymmentä perheenjäsentä ja sukulaista, on auttanut näiden kokoontumisten järjestämisessä. ”Meidän oli saatava muistutus entisestä elämästämme. Aina, kun arkirutiinit vaihtuivat ilmaiskuihin, pommituksiin ja suruun, Koraani antoi meille voimaa. Siksi käännyimme sen puoleen myös nyt”, hän kertoo. Kesäkuussa 2024 kuusi telttamoskeijan naista resitoi koko Koraanin ulkomuistista yhdeltä istumalta tehden näkyväksi, että vaikka paperi, jolle Koraanin 6 236 jaetta on kirjattu, voidaan polttaa, ruumis muistaa ja todistaa. 

Voimme ymmärtää näiden naisten toimintaa tarkastelemalla arabian kielen sanaa shahada. Sanalla on kaksoismerkitys: shahada on todistus, uskontunnustus, jolla muslimit avaavat jokaisen rukouksen. Mutta shahada on myös marttyyrin kohtalo; sen, joka kuolee todistajana. Kun Shaymaa kuvailee, mikä rukoussalin naisten toimintaa ohjaa – ”ymmärrys siitä, että voimme kuolla minä hetkenä hyvänsä; ja se, että haluamme viimeisen tekomme olevan Koraanin ulkoaopettelu, jotta voimme kohdata Allahin se sydämissämme” – hän kuvailee käytännön, jossa sanan kaksi merkitystä sulautuvat yhteen. Koraanin ulkoa opetteleminen on todistuksen kantamista ruumiissa. Ja hän, joka kantaa todistusta hävitettäväksi merkityssä ruumiissa, elää jo marttyyrin kohtaloa.

Nämä naiset eivät odota kuolemaa; he tekevät elämästään todistuksen, jota edes kuolema ei voi pyyhkiä pois. Kun moskeijat ovat raunioina, kun hautausmaat häpäistään ja ruumiit kaivetaan ylös haudoistaan, kun hengellisen elämän perusta on tuhottu, teksti säilyy kantajansa ruumiissa. Telttamoskeijaa ei voi tuhota, sillä se on olemassa kaikkialla, missä nämä naiset kokoontuvat. Israelilainen tappokone voi murskata rakennukset; se ei voi hävittää sitä, mikä on painettu mieliin – mikä elää hengityksessä, äänessä, ja kehoissa, jotka yhtyvät rukoukseen.

Palestiinassa Amany kantaa Saifia; Shaymaa kantaa Koraania; Madlyn kantaa sanaa. Jokainen heistä on lupaus siitä, minkä miehittäjä pyrkii tukahduttamaan – elämästä, muistista, uskosta, jatkuvuudesta.

”Hyvän sanan kehän rukoussalin” naisten kokoontumiset, yhdessä telttasairaaloiden, ompelukollektiivien, kansankeittiöiden ja pommitusten lomassa nauhoitettujen podcastien kanssa, muodostavat vastarinnan maakartan. Näihin toiminnan muotoihin sitoutumalla naiset kieltäytyvät sitkeästi antamasta periksi palestiinalaisten sosiaaliseen ja hengelliseen elämään kohdistetuille hävittämispyrkimyksille.

Neljä huomiota feministisestä teoriasta ja käytännöstä

Palestiinan kansanmurha jatkuu feministiseen retoriikkaan käärittynä. Mitä tämä tarkoittaa feministisen teorian ja käytännön näkökulmasta?

Ensimmäiseksi: liberaali feminismi tappaa. Kun feministiministeri kauppaa lahtaajille aseita, kun yritysmaailman feministit valjastavat naisten oikeudet oikeuttamaan kansanmurhaa, kun sateenkaarilippuja pystytetään raunioihin valloituksen merkiksi, näemme liberaalin feminismin toteuttavan ideologista tehtäväänsä osana haaskaamisen sukupuolitalouden logiikkaa. Feminismi, joka painottaa yksilöllistä voimaantumista imperialististen rakenteiden puitteissa, tuottaa väistämättä osallisuutta kansanmurhaan. Merkitykselliset reformit ovat mahdottomia niin kauan kuin ideologian materiaalinen funktio on palvella imperialistista kasautumista.

Toiseksi: Palestiina ei ole vain yksi kysymys monien joukossa, vaan avain Yhdysvaltain imperialismin sukupuolipolitiikan ymmärtämiseen. Palestiinalainen vastarinta tekee näkyväksi imperialistisen järjestelmän tuottamien alistamisen muotojen väliset materiaaliset yhteydet: sen, miten haaskaamisen talouden mekanismit Gazassa kytkeytyvät ilmastotuhoon globaalissa etelässä, miten Gazan piirityksessä testatut keinot on otettu käyttöön rajoilla ympäri maailman, miten Israelissa palestiinalaisia varten kehitettyjä valvontateknologioita käytetään nyt rodullistettuja ja työläisväestönosia vastaan kaikkialla. Palestiina näyttää meille, mitä tarkoittaa kamppailla järjestelmästä osingoille pääsemisen sijaan koko imperialistisen maailmanjärjestyksen kukistamiseksi.

Kolmanneksi: kaiken itseään kunnioittavan feminismin on otettava keskiöön kansallisten vapaustaisteluiden, itsemääräämisoikeuden ja suvereniteetin puolustaminen. On kieltäydyttävä abstrakteista ”dialogin” ja ”väkivallattomuuden” vaatimuksista, jotka ajavat kolonialistien etua. Palestiinan vallankumoukselliset naiset ymmärtävät, että vapautuminen edellyttää asettumista valtaa vastaan, ei paikkaa neuvottelupöydässä. Sorretun oikeus vastarintaan – myös aseelliseen vastarintaan – ei ole pakollinen paha vaan seikka, joka avaa tilaa uusille sosiaalisen elämän järjestämisen tavoille.

Neljänneksi: toimintamme on perustuttava tottelemattomuuteen myös tiedon tuotannossa. Akateemisten abstraktioiden sijaan tarvitsemme tietoa, joka on syntynyt kamppailuissa ja kamppailuista. Kun palestiinalaiset naiset luovat teoreettista ajattelua vallankumouksellisen toiminnan kautta samaan aikaan, kun läntinen akatemia käy debattia palestiinalaisten ihmisyydestä, he tekevät näkyväksi vallalla olevien tiedontuotannon tapojen perustavanlaatuisen yhteensovittamattomuuden vapautuksen kanssa. Meidän tehtävämme ei ole ottaa palestiinalaista vastarintaa tutkimuksemme kohteeksi vaan oppia siltä – antaa sen muokata ymmärrystämme feminismistä ja imperialismista sekä niiden välisistä kytköksistä. Kansanmurhankin keskellä palestiinalaiset naiset luovat elämää; kaikesta kohtaamastaan kuolemasta huolimatta he opettavat, menevät naimisiin ja synnyttävät lapsia. Heidän toimintansa näyttää, mitä tarkoittaa asettua haaskaamisen logiikkaa vastaan, säilyttää omanarvontunto olosuhteissa, joiden tarkoitus on tehdä elämästä pelkkää selviytymistä. Nämä naiset rakentavat vapautuksen nimissä uutta maailmaa sen sijaan, että kamppailisivat päästäkseen osingoille vanhasta. He eivät kaipaa pohjoisen feministejä opettamaan heille voimaantumista; he työskentelevät väsymättä luodakseen materiaaliset ja sosiaaliset olosuhteet naisten elämälle tilanteessa, jonka kuuluisi olla elämän kannalta mahdoton. Heidän viestinsä on selkeä: vapautuminen edellyttää vallankumouksellista toimintaa, ei akateemisia abstraktioita; solidaarisuutta, ei holhousta. Ja kun kamppailu jatkuu, tälläkin hetkellä, myös meidän täytyy tehdä valinta: olemme joko vallankumouksen puolella tai sortajan rikoskumppaneita.

1. Defense for Children International – Palestine,”Israeli forces kill 16-year-old Palestinian boy near Bethlehem”, 20.12.2025. https://www.dci-palestine.org/israeli_forces_kill_16_year_old_palestinian_boy_near_bethlehem
2. Reuters, ”Israeli settler kills 16-year-old Palestinian in West Bank, mayor says”, 16.12.2025. https://www.jpost.com/middle-east/article-880492
3. OCHA, Humanitarian Situation Update #337, lokakuu 2025: ”October 2025 recorded the highest monthly number of Israeli settler attacks since OCHA began documenting such incidents in 2006.” https://www.ochaopt.org/content/humanitarian-situation-update-337-west-bank
4. UNRWA, Situation Report #207, 2.2.2026, viittaa OCHA:n dataan ajankohdalta 27.1.2026. https://www.unrwa.org/resources/reports/unrwa-situation-report-207-situation-gaza-strip-and-west-bank-including-east-jerusalem
5. Eurovision News Spotlight, ”Government Advertising: Israel Paid Ads for Eurovision 2025 Vote”, 19.3.2025: https://spotlight.ebu.ch/p/israeli-government-agency-paid-for
6. Suom. huom.: Tässä tekstissä englannin kielen sana gendering on käännetty suomen kielessä vakiintuneemman sukupuolittamisen sijaan sukupuolistamiseksi. Sukupuolistaminen on merkitykseltään esseen kontekstiin ensin mainittua soveltuvampi, sillä siinä, missä sukupuolittamiseen liittyy ajatus puoliksi laittamisesta ja puolikkaista, sukupuolistaminen korostaa (kahden) sukupuolen sijaan sitä prosessia, jossa jostakin ihmisryhmästä tehdään osa sukupuolistunutta elämää liittämällä siihen erilaisia sukupuoliseksi miellettyjä piirteitä, odotuksia ja merkityksiä.
7. NBC News, ”’Where the h— are you?’: Netanyahu demands more international support”, YouTube, 6.12.2023. https://www.youtube.com/results?search_query=Netanyahu+NBC+News+December+2023+where+are+you
8. United Nations, ”Report of the Independent International Commission of Inquiry on the Occupied Palestinian Territory, including East Jerusalem, and Israel: Gender-Based Violence”, A/HRC/58/25, 13.3.2025. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2025/03/more-human-can-bear-israels-systematic-use-sexual-reproductive-and-other
9. Walaa Alqaisiya, ”Palestine and the Will to Theorise Decolonial Queering”, Middle East Critique 29:1 (2020), 87–113. https://doi.org/10.1080/19436149.2020.1704501
10. ”Germany: Arms transfers to Israel reckless, unlawful and risks complicity in Israel’s international crimes”, Amnesty International, 19.11.2025. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2025/11/germany-resumption-of-arms-transfers-to-israel-reckless-unlawful/
11. ”Annalena Baerbock elected President of 80th General Assembly”, United Nations, kesäkuu 2025. https://news.un.org/en/story/2025/06/1163936
12. Ali Kadri, The Accumulation of Waste: A Political Economy of Systematic Destruction (Leiden: Brill, 2023). https://brill.com/display/title/63513 . Katso myös Kadri, Arab Development Denied: Dynamics of Accumulation by Wars of Encroachment (London: Anthem Press, 2015).
13. Maria Lugones, ”Toward a Decolonial Feminism”, Hypatia 25:4 (2010), 742–759. https://doi.org/10.1111/j.1527-2001.2010.01137 ; Sylvia Wynter,”’Unsettling the Coloniality of Being/Power/Truth/Freedom: Towards the Human, After Man, Its Overrepresentation – An Argument”, CR: The New Centennial Review 3:3 (2003), 257–337.
14. Walaa Alqaisiya, ”The urgency of anti-imperialist feminism: Lessons from Palestine”, Radical Philosophy 2.16 (kesä 2024), 33–46. https://www.radicalphilosophy.com/article/the-urgency-of-anti-imperialist-feminism
15. Emanuel Fabian, ”Defense Minister announces ”complete siege” of Gaza: No power, food or fuel”, The Times of Israel, 9.10.2023. https://www.timesofisrael.com/liveblog_entry/defense-minister-announces-complete-siege-of-gaza-no-power-food-or-fuel/
16. The Wire, ”’No Innocent Civilians in Gaza’, Israel President Says as Northern Gaza Struggles to Flee Israeli bombs”, 14.10.2023. https://thewire.in/world/northern-gaza-israel-palestine-conflict
17. MSNBC, ’Israeli president: War against Hamas intended ”to save the values of Western civilization”’, YouTube, 5.12.2023. https://www.youtube.com/results?search_query=Herzog+MSNBC+save+values+Western+civilization+December+2023
18. Käsitteestä ”unchilding” palestiinalaisten lasten kontekstissa ks. Nadera Shalhoub-Kevorkian, Incarcerated Childhood and the Politics of Unchilding (Cambridge: Cambridge University Press, 2019). https://www.cambridge.org/core/books/incarcerated-childhood-and-the-politics-of-unchilding/1E9B0C8B4B3B7C0A7D1A6D7E7B7E0B01
19. Break Through News, ”Leila Khaled Interview: Palestine is an International Liberation Struggle”, YouTube, 27.10.2023; ”Leila Khaled: Journey of a Palestinian Icon”, YouTube. https://www.youtube.com/results?search_query=Leila+Khaled+Break+Through+News+October+2023
20. ”Madlyn: Life in Gaza, Under Bombardment”, YouTube. https://www.youtube.com/results?search_query=Madlyn+Gaza+Podcast+Khaymah+bombardment
21. ”Israel’s attacks destroy 79% of Gaza mosques, 3 churches”, Middle East Monitor, 2.2.2025. https://www.middleeastmonitor.com/20250202-israels-attacks-destroy-79-of-gaza-mosques-3-churches/
22. ”Gaza women find solace reciting Quran amid destruction”, TRT World, 2024. https://www.trtworld.com/magazine/gaza-women-find-solace-reciting-quran-amid-destruction-18198196