Meemifilosofia

Meemifilosofia on ote Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun huhtikuussa 2024 julkaistavasta kirjasta Mikä internetiä vaivaa? (Kosmos). Kirja käsittelee internetin nykyistä tilannetta, jossa kokemusta hallitsee kurittomien kokeilujen sijaan alustojen monokulttuurinen harmaus. Meemit ovat kuitenkin alustoilla laajasti jaettu pakenemisen ja luovuuden muoto.

Meemi liikkuu aistimisen, tuntemisen ja haluamisen alueella. Loogisen päättelyn sijaan meemi yhtyy mielteisiin kuin runo tai uni. Selitetty meemi jää aina puutteelliseksi, meemeissä värähtelevät muut tasot. Siksi meemit aiheuttavat naurua, vääristymiä, käänteitä, tärinää, hourailua ja tartuntoja.

Biologi Richard Dawkins loi meemin käsitteen vuoden 1976 kirjassaan The Selfish Gene. Hän tarkoitti meemillä kulttuurisen evoluution yksikköä, joka kopioi itseään ihmisten välillä. Meemi on kulttuurinen geeni, joka mutatoituu nopeammin kuin biologinen perintöaines. Dawkins mainitsi esimerkkeinä meemeistä muun muassa opitut taidot ja teknologiat, melodiat ja pukeutumisen muodit. Vuonna 1993 Dawkins päivitti meemiteoriaansa viraaliseen suuntaan esseessään Viruses of the Mind.¹

Psykologi Susan Blackmore jalosti Dawkinsin meemifilosofiaa teoksessaan The Meme Machine (1999). Blackmore yritti selkeyttää ja tieteellistää meemiajattelua. Hän laajensi meemien kategoriaa ja luki meemeihin myös laajat yhteiskunnalliset järjestelmät finanssi-instituutioista poliittisiin organisaatioihin. Tällaisia meemien yhteenkietoutumia Blackmore kutsui “meemiplekseiksi”.²

Jos meemin käsitettä käytetään puhtaasti dawkins-blackmorelaisesta kulttuurisen evoluution näkökulmasta, sen avulla on helppo tarkastella historiaa. Esimerkiksi varhaista kristinuskoa voi lähestyä meeminä. Meemin jakajat tunnistivat toisensa muun muassa kalasymbolista, joka edusti alkukristillistä uskontunnustusta. Ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskon meemi vetosi erityisesti Välimeren itäisen alueen köyhien haluihin. Lähetyssaarnaajien välityksellä uskonnollinen meemi monisti itseään. Rooman keisari Konstantinus Suuri kääntyi uskoon 300-luvun tienoilla, ja vuonna 380 meemistä oli tullut niin valtavirtaa, että keisari Theodosius I Suuri teki kristinuskosta Rooman imperiumin virallisen uskonnon. Meemin leviäminen hallitsevaksi vei vajaat 400 vuotta.

2000-luvulla meemeiksi alettiin nimittää internetissä leviäviä kuvia, videoita ja tekstipätkiä, joissa on jotakin yhtä aikaa naurattavaa, monimielistä ja ovelaa. Internet-meemistä tuli hyperkiihdytetty esteettinen versio Dawkinsin ja Blackmoren käsittelemästä kulttuurisen evoluution yksiköstä.

Toisin kuin internet-meemit, kristinuskon kaltaiset kulttuurin, yhteiskunnan ja kokemuksen muodostelmat on ladattu täyteen voimakkaita, pitkäikäisiä merkityksiä. Kristittynä on eletty kokonaisia elämiä, kastettu, naitu ja murhattu, perustettu valtakuntia ja tuhottu niitä, sodittu, jakauduttu ja yhdistytty. Näin laajaan ja kestävään elämänmuotoon verrattuina internet-meemit vaikuttavat äärimmäisen lyhytikäisiltä, banaaleilta, merkityksettömiltä, jopa nihilistisiltä.

Internet-meemit ovatkin leimallisesti modernistisia. Tai oikeastaan postmodernistisia: ne ovat mutatoitunutta poptaidetta.

Poptaiteen syntyä 1960-luvulla voi pitää reaktiona televisuaalisilla virroilla ja mainoksilla kyllästetyn ajan kuvalliseen ylitsevuotavuuteen. Massatuotetun kuvavyöryn runsaus, nopeus ja häilyvyys tyhjensivät kuvat ja symbolit merkityksistä. Myös uskonnolliset, poliittiset ja kansalliset symbolit banalisoituivat ja muuttuivat parodisiksi. Kuvien maaginen aura hävisi niiden teollisen tuotannon ja helpon kopioitavuuden vuoksi. Kuviin alkoi kasautua välinpitämätöntä koomisuutta, ja niitä opittiin käyttämään moninaisemmin.

Ennen teollisen ja varsinkin digitaalisen kopioimisen aikakautta kuviin suhtauduttiin kunnioittavammin. Kuvien tekeminen, kopioiminen ja levittäminen oli vaivalloista ja hidasta. Rajallisuus loi merkitystä.

Internet-meemien syntyminen edellytti kuvien muuttumista yhdentekevimmiksi, muovattavammiksi ja levitettävimmiksi tietokoneiden, netin ja älypuhelinten yleistymisen myötä. Nettimeemit nousevat koneellisten merkkivirtojen vuolaudesta, kuvista ja symboleista, joita on niin paljon, etteivät ne merkitse mitään kuin korkeintaan ohimennen. Niitä toistetaan kaikkialla, niitä jaetaan ja kommentoidaan yhä visuaalisemmin, yhä nopeammassa tahdissa. Facebook ja nettifoorumit olivat vielä pitkälti tekstipohjaisia meemialustoja, Instagram nosti meemikuvan tärkeimmäksi ja alisti tekstin kuvalle, Tiktok tiivisti kaiken aaltomaisiin videosegmentteihin ja alisti sekä tekstin että kuvan äänelle ja nopeasti liikkuvalle ihmisruumiille. (Tekstit ovat yhä tärkeä osa monia meemejä, mutta meemeissä teksti toimii itsekin visuaalisena elementtinä.)

Emme esitä kokonaisvaltaista teoriaa internet-meemeistä. Sen sijaan tarkastelemme kahdeksaa internet-meemien toiminnan piirrettä. Ne ovat mimeettisyys, viraalisuus, yhteisyys, ambivalenssi, aforistisuus, kiinnioton vastustaminen, temetiikka ja vaikuttavuus. Tästä eteenpäin tarkoitamme meemin käsitteellä nimenomaan internet-meemejä, ellemme toisin sano.

Mimeettisyys

Kun sanotaan, että jokin asia “meemiytyy”, ilmaus on yleensä vähättelevä. Meemiytyvä ilmiö, esimerkiksi iskulause, teos tai suosituksi noussut ajattelun suuntaus, tyhjentyy merkityksistä. Se koetaan tyhjää lähestyväksi eleeksi, jonka mielekkyys on sen helpossa jaettavuudessa ja matkittavuudessa.

Puhtaimmillaan meemi on jäljittelyn jakamista.

Ihminen on mimeettinen eli jäljittelevä eläin, ja Dawkinsin keksimän uudissanan taustalla onkin kreikan mimeme, joka tarkoittaa matkittua asiaa. Ihmiset matkivat toisiaan alkaen siitä, kun pieni vauva jäljittelee hoitajiensa ilmeitä. Sosiaalisuus perustuu matkimiseen, peilaamiseen ja toisen rooliin eläytymiseen. Ihmisaivojen peilineuronit ovat erikoistuneet jäljittelemään eleitä ja tunteita, ja ne aktivoituvat tahdosta riippumatta, kun toimimme toisten kanssa tai edes ajattelemme heitä. Mimeettisyys on kaikessa, mitä ihmiset tekevät, sosiaalisuudesta politiikkaan ja taloudesta taiteeseen. Ihminen matkii ihmistä. Ihmisen taide matkii myös luontoa, ja ihminen on kehittänyt teknologiaa jäljittelemällä luonnosta löytyviä aerodynaamisia muotoja, lujuusmuodostelmia ja ekosysteemejä.

Ilman mimetismiä ei olisi meemejäkään. Siksi meemiä tarkempi käsite saattaisi olla miimi. Miimi on meemin alkeellisin komponentti: meemi koostuu miimeistä. Meemien mimeettisyyteen tarkentaminen alleviivaa ruumiillisuutta, tunteellisuutta ja tapahtumallista luonnetta. Toisin kuin Dawkinsin meemi, miimi ei ole kopioitavan informaation yksikkö vaan matkittavan eleen yksikkö.

Miimit sisältävät itsessään hyvin vähän tietoa. Miimin funktio on matkia, muunnella ja monistua. Tämä tapahtuu eleellä, ja nimenomaan tapahtuu. Siksi miimiä ei voi pelkistää informaatioksi niin kuin 1990-luvulla syntyneessä memetiikan tutkimuksessa on usein tehty. Miimi on pelkkä jäljittelyn ele, joka tapahtuu aina, kun meemi muuntuu seuraavan meeminikkarin käsissä hieman erilaiseksi.

Mitä miimeistä koostuvissa meemeissä sitten jäljitellään eli matkitaan ja toistetaan? Meemit toistavat trooppeja eli vakiintuneita ilmaisuja, joita meemi poimii senhetkisten trooppien tietokannoista. Tätä kautta meemit lähestyvät kliseitä. Kliseestä meemin kuitenkin erottaa muuntelu. Meemit toistavat trooppeja vääristäen, kommentoiden, lisäten ja vähentäen. Joskus jäljiteltyyn kuvaan lisätään aurinkolasit, joskus diktaattorin kasvot, tai kontrastia liioitellaan, kuvaa vääristetään, tekstien päälle kirjoitetaan uutta tekstiä, videopätkää leikellään ja siihen lisätään duetto tai parodinen ääniraita, vanhaa meemiä käytetään useamman ironisen tason kautta tai yllättäen täysin epäironisesti, ja niin edelleen. 

Meemit siis aktivoivat trooppeja muuttuvista tietokannoista. Näin ne osallistuvat nopeaan aaltomaiseen liikkeeseen, joka kiinnittää huomiota intensiivisesti ja tuottaa hetkellisesti tunteita, jäljittelyä ja jakamista.

Viraalisuus

Matkittavuuden ja jaettavuuden lisäksi meemi tarvitsee isännän eli kantajan. Tässä mielessä se muistuttaa virusta, sillä virus pystyy toistamaan itsensä vain elävän organismin solun sisällä. Virus on elämän ja elottoman rajalla, koska se täyttää vain osan biologisen elämän tunnusmerkeistä. Virukset uusintavat itseään, kantavat perintöinformaatiota ja kehittyvät luonnonvalinnan kautta. Niiltä puuttuu kuitenkin elämälle olennainen solurakenne ja aineenvaihdunta. Vastaavasti meemeiltä puuttuu itsenäinen olemassaolo. Kulttuurisen organismin tai yhteiskunnallisen olion sijaan meemit ovat kantajasta toiseen kopioituvia eleiden ja jäljittelyiden (eli miimien) joukkoja.

Yleisesti meemeistä käytetty “viraalisuuden” käsite kuvaa siis meemien toimintaa laajemminkin kuin vain tarttumisen ja leviämisen mielessä. Meemi on – usein yhtä aikaa – visuaalinen, äänellinen, kulttuurinen ja poliittinen virus, jonka liikkuminen edellyttää kantajia ja tartuntatapahtumia.

Kuten virukset tapaavat aiheuttaa kantajassaan sairauksia, samoin meemit toimivat tyypillisesti häiriötekijöinä, jotka ratsastavat erilaisilla kantajilla ja muuntelevat niitä. Meemin kantajana voi toimia kuuluisan elokuvan kohtaus, kuvakaappaus uutissivustolta tai yksityisviestistä, videopätkä urheilijan reaktiosta, kuvitus- tai kuvapankkikuva, sarjakuvaruutu, tanssiliike, kohtaus videopelistä tai kuva renessanssiajan maalauksesta, käsite tai pienimmillään pelkkä sana. Meemi voi jatkaa kantajansa viestiä, asettua ristiriitaan sen kanssa, remiksata tai parodioida sitä, erota siitä kokonaan tai kääntyä täysin surrealistiseksi tai absurdiksi. Aina näin ei käy, vaan meemi saattaa viruksen tapaan olla myös harmiton tai symbioottinen.

Vertailu virukseen herättää kysymyksen toimijuudesta. Niin kuin ihminen voi tietoisesti yrittää levittää virusta, siten meemejä voi yrittää viljellä ja laittaa kiertoon. Ja kuten virukset aina mutatoituvat ja yllättävät ihmiset, niin tekevät myös meemit – vaikka miellämme, että nimenomaan ihmiset tekevät ja levittävät meemejä. Onko meemi siis viraalinen toimija, joka hyväksikäyttää kantajaansa, vai tietävätkö ja tahtovatko meemien tekijät, mitä tekevät? Molemmat näkökulmat voivat olla yhtä aikaa totta, koska ne tarkastelevat eri mittakaavoja. Yksilö voi hallita jonkin meemialueen kieliopin tietyllä hetkellä. Yliyksilöllisessä mittakaavassa meemit ennen pitkää läpäisevät yhteisöt ja instituutiot yksilöistä riippumatta.

Vaikka ihmiset levittävät meemejä, meemit ovat syvästi koneellisia. Ne ovat myös syvästi ei-inhimillisiä, kuten virukset. Niin kuin monet virukset kykenevät loikkaamaan eläimistä ihmisiin ja ihmisistä pintojen kautta eläimiin ja näiden kautta toisiin ihmisiin, siten meemit loikkivat ihmisten käsistä botteihin ja boteista ihmisiin. Algoritmit kiihdyttävät tai supistavat meemien kiertoa, mikä taas lisää tai vähentää meemialtistuksen ja tartunnan todennäköisyyttä. Meemit leviävät aalloissa, kuten virukset, ja molemmilla on supertartuttajia, erityisen intensiivisiä kierrättäjiä. Joskus meemit kilpailevat keskenään ja uusi, aiempaa intensiivisempi, haluja kiihdyttävämpi meemi syrjäyttää toisen, joskus taas meemit tukevat ja lietsovat toisiaan.

Kun internet-meemeistä on tullut ajattelun ja aistimisen muoto, jolla hahmotetaan yhä suurempaa osaa jokapäiväisistä tapahtumista, internet-memeettisyys itse on levinnyt ulos internet-alustoilta. Visuaalisten meemien lisäksi puhutaan meemiosakkeista ja meemiruoista. Kirjallisuudessa ja kuvataiteessa kohdataan meemiytyneitä teoksia ja toisaalta teoksia, jotka hyväksikäyttävät varsinaisia internet-meemejä. Vaaleissa äänestetään meemiehdokkaita huvin, protestin ja vaihtelun vuoksi. Nauramme meemeille ja vähättelemme niitä samalla, kun aavistamme, että meemit eivät ole hallinnassamme sen paremmin kuin virukset.

Yhteinen leikki ja peli

Meemi viittaa toisiin meemeihin. Yksinäinen meemi olisi surullinen ja voimaton ilmestys, irvokas pysäytyskuva. Yksityinen meemi olisi mahdoton. Meemit toimivat vain meemiketjuina, jotka jatkavat, kommentoivat, muuntelevat ja vastustavat toisiaan. Niiden synnyttämä riemu liittyy suuresti meemien välisiin eroihin, mutta näitä eroja on vaikea määritellä ennalta tai kuvata abstraktisti, koska meemien toimivuus on niin tilannekohtaista. Tämän vuoksi meemipelaaminen vaatii meemimakua, memeettistä tyylitajua, joka on ajan ja paikan vivahteiden makua. Se on aina jollakin tavalla jaettua ja yhteistä, joskaan ei universaalia.

Meemi edellyttää yhteisön, joka tulkitsee, käyttää, levittää ja muokkaa meemiä. Ei ole meemiä ilman kielipeliä, jossa meemin jakaminen ymmärretään siirtona, eikä ole meemiä ilman mimeettistä leikkiä, jossa jaetaan pelin väljät säännöt. Säännöt muodostavat epämääräisen maailman, jonka ääriviivat muuttuvat jatkuvasti ja välillä absurdisti töksähdellen.

Meemeillä on siis jokaisella hetkellä tietynlainen “logiikka”, jakamisen ja etenemisen oppi, mutta kieliopin sääntöjä on vaikea esittää meemien ulkopuolella, sillä säännöt ovat kielen sisäisiä ja muuttuvat jatkuvasti. Yritykset kirjoittaa meemioppaita, järjestää meemityöpajoja tai hyväksikäyttää meemejä kaupallisiin tarkoituksiin päätyvät tyypillisesti ongelmiin juuri tästä syystä. Ei ole muodollista menetelmää, jolla onnistuneen meemin voisi toteuttaa. Koneäly voi toki tuottaa osuvia meemejä jatkamalla aiemmin suosittuja meemejä, kunhan algoritmille syötetään riittävän laajasti laadukasta meemimateriaalia. Mutta mitä tulee meemikierron ihmiskomponentteihin, jossain vaiheessa meemi täytyy vain “tajuta”. Tajuaminen tapahtuu suurelta osin ruumiin, sosiaalisuuden ja aistimellisuuden tasolla.

Yhteisö, jonka meemit muodostavat, on väliaikainen ja löyhä sisäpiiri, joka on koko ajan hajoamisen rajalla. Siksi meemit toimivat hyvin salakielenä, esimerkiksi rasistisena koirapillinä: jaetaan meemejä, jotka eivät kirjaimellisella tasolla ole rasistisia mutta jotka tietty ryhmä ymmärtää välittömästi sellaisiksi, joilla tuotetaan rodullistavia hierarkioita. Näin syntyy viettelevä mikromaailma, puoliavoin salaseura, jonka kautta voi tulla osaksi tunteellisesti voimakasta muodostelmaa.

Meemeillä leikkimällä tuotetaan yhteenkuulumisen kokemusta niin kauan kuin väljä yhteisö pysyy kasassa. Meemit tuottavat yhteistä kokemusta erityisesti kahdella mekanismilla: liioittelemalla ja ohjaamalla huomiota yksityiskohdista järjestelmien tasolle.

Liioittelu toimii niin taiteessa kuin huumorissa, koska kärjistys kasvattaa intensiteettiä ja lisää kiinnostusta. Kärjistämällä asioista saadaan esiin piileviä taipumuksia ja liikesuuntia. Viralliset puheet sanovat toista, mutta libidon tasolla vihreiden ja vasemmistolaisten toimintaan vaikuttaa joskus halu korrektiin käytökseen, asketismiin ja moraaliseen ylemmyyteen siinä, missä oikeistopuolueisiin vaikuttaa halu rangaista ja nöyryyttää hierarkioiden pohjilla olevia. Meemi pystyy ilmaisemaan tällaisen ääneenlausumattoman libidinaalisen kentän paremmin kuin suora väitelause. Memeettinen väite on myös vaikeampi kiistää.

Koska meemit virittävät kokijansa niin herkiksi meemipelin säännöstölle, meemeillä voidaan yleisemminkin osoittaa asioiden “kielioppia” eli järjestelmäluonnetta. Niinpä keskiluokkaa pilkkaavissa meemeissä ei irvailla ainoastaan keskiluokkaisen elämän yksityiskohdille vaan yksityiskohtien kautta laajemmin laskelmoinnin, varovaisuuden ja “tolkullisuuden” eetokselle, joka määrittää koko keskiluokkaista elämänmuotoa. Vastaavasti kielelliset meemit kiinnittävät huomiota kielen yleiseen luovaan potentiaaliin ja merkityksien moninaisuuteen.

Meemit ovat siis jaettavaa jäljittelyä, joka vaatii aina kantajan, viittaa toisiin meemeihin ja muodostaa väliaikaisen yhteisön meemien senhetkisen kieliopin ympärille. Meemien lennossa syntyvä kielioppi edellyttää puolestaan elämänmuodon, joka kantaa sitä.³ Venäjän Uralin takaisilla alueilla toimivat hieman erilaiset meemit kuin New Yorkin Bushwickissä, virtuaalisissa K-pop-fanipiireissä tai Kiberan slummialueella, koska näiden elämänmuodot eroavat toisistaan. Kuitenkin yhtä lailla Helsingissä Ullanlinnan, Kallion ja Kontulan välillä, ja sisällä, on eroavia elämänmuotoja. Elämänmuotojen rajat eivät ole selkeitä eivätkä aina jäsenny maantieteellisten rajojen mukaan. Rajat laskostuvat toisiinsa.

Elämänmuoto koostuu aina yhteiskunnallisista sommitelmista, kuten alueesta, yhteisistä muistoista ja merkityksistä, instituutioista ja käskysuhteista. Jos meemiä tarkastelee sähkölaitteena, yhteiskunnallinen tilanne antaa sille virran. Meemi saa varsinaisen voimansa meemiketjuja ja memeettisiä yhteisöjä suuremmista koneistoista, kuten rahavirroista, paikallisista merkkijärjestelmistä, nationalismista, vallitsevasta sotilaallisesta tilanteesta sekä valtasuhteista, jotka sisältyvät näihin koneistoihin.

Kaikesta huolimatta meemit eivät ole täysin alisteisia yhteiskunnallisille sommitelmille. Meemeillä on nimittäin kyky irrota kontekstista ja deterritorialisoitua. Meemit voivat käyttää kantajinaan lähes mitä tahansa. Siten ne muodostavat liukuvia yhteisöjä minkä tahansa ympärille: meemiytyä voivat yhtä hyvin tuolinjalat, sammakot, natsien lyöminen kasvoihin, raastepöytä, sotarikokset kuin pääministeristä kuviteltu kissaversio. Tässä mielessä meemit eivät ole pelkästään intermemeettisiä tai intertekstuaalisia vaan pikemminkin inter-KAIKKI.

Ambivalenssi

Matkiminen, jakaminen, viraalisuus, pelimäisyys… Ovatko meemit siis pelkkiä tartuntoja vailla mieltä? Näin meemit olisivat pahimmillaan pelkkää sekoilua, joka haittaa asiallista ja vakavaa toimintaa, ja parhaimmillaan harmitonta viihdettä.

Kyllä ja ei. Meemit ovat sekä mielettömyyttä että mielekkyyttä, sekä viihdettä että vakavaa toimintaa. Meemit ovat paljon muutakin, koska ne ovat monimielisiä.

Meemit liikkuvat aistimellisten ja käsitteellisten järjestelmien välitiloissa. Ne ovat diskursiivisesti liminaalisia. Tämä selittää meemien “häiritsevää” luonnetta. Meemit heiluvat erilaisten visuaalisten ja kielellisten rekisterien välillä: virastokieli, mainoskieli, anime-visuaalisuus, tiedepuhe, politiikan kieli, bisnesjargon, deittisovellusten kliseinen kieli… Meemin jännite syntyy tyypillisesti siitä, että rekisterissä on jotain pielessä. Meemi alkaa änkyttää, mumista ja muunnella rekisteriä sisältä käsin, tai toisinaan laittaa koko rekisterin muuntumaan. 

Deleuze kirjoittaa Proustin pohjalta, kuinka kirjallisuus “hahmottelee eräänlaisen vieraan kielen, joka ei ole toinen kieli eikä uudelleen löydetty kansanmurre vaan kielen toiseksi-tulemista, suuren kielen pienenemistä, kieltä kuljettavaa hourailemista, hallitsevaa systeemiä pakenevaa tietäjän viisautta”, mikä kuvaa varsin tarkasti meemien toimintaa⁴. Kun Deleuze kirjoittaa kirjailijoista, hän kirjoittaa samalla meeminikkareista: “Suuri kirjailija on vieras omassa kielessään: hän ei sekoita toista kieltä omaansa vaan vuolee omastaan vieraan kielen, jota ei ole ennalta ollut olemassa. Hän saa kielen itsensä huutamaan, änkyttämään, sopertamaan ja mutisemaan.”⁵

Häilymällä, heilumalla ja änkyttämällä meemi pystyy ilmaisemaan tunteita ja kantoja ilman, että se sanoo niitä suoraan. Meemissä konnotaatio eli vihjattu viesti puskee tuskallisella voimalla denotaatiosta eli kirjaimellisesta viestistä, ilman että tasot romahtavat toisiinsa. Tätä kautta meemiin kuuluu kiistettävyys, denied accountability. Kiistettävyys ei yleensä ole millään tavalla “uskottavaa”. Useimmille, jotka 2010-luvulla jakoivat äärioikeiston sammakko- tai käsimerkkimeemejä, oli ilmiselvää, että kyse oli äärioikeistolaisesta semiotiikasta, vaikka he sen kysyttäessä kiistivätkin. Kiistämisen ei tarvitsekaan olla uskottavaa. Riittää, että meemin viesti on teknisesti kiistettävissä. Kiistämisen eleen kautta syntyy mahdollisuus nolata meemin arvostelijat. Meemien arvosteleminen on pahamaineisen vaikeaa, paitsi tekemällä parempia meemejä.

Merkitystasojen ristiriitainen moneus ei kuulu kaikkiin meemeihin. Reaktiona kyynisiin, nihilistisiin ja ironisiin meemeihin ilmaantuu puhtaan vilpittömiä meemejä. Ne voivat olla esimerkiksi vaaleanpunaiseen tyttöestetiikkaan puettuja affirmaatioita mielenterveydestä, söpöilystä ja pussailusta. Radikalismi on siinä, että mitään kätkettyä salaviestiä ei ole. Meemi on puhdas tekijän sille antaman intention tasolla. Erityistä tulkintaa ei tarvitse tehdä, koska konnotaatio on täysin yhtä denotaation kanssa. Kyynisyyden ja ironian keskellä söpö pussailu vaikuttaa uudelta, jopa rajulta viestiltä. Siksi yksinkertainen vilpitön viesti toimii yllättävänä siirtona meemipelissä, kunnes siihenkin kyllästytään. Silloin epäironiseen tyttöestetiikkaan aletaan ehkä taas pukea salaviestejä, nihilismiä ja kyynisyyttä, joka vetää maton edellisen meemityylin alta, ja niin edelleen.

Meemipeliä mutkistaa erilaisten yhteisöjen kyky tarkastella samaa meemiä eroavasti. 2020-luvun alussa taipumuksena oli, että keski-ikää lähestyvät millenniaalit tulkitsivat itseaffirmoivia mielenterveysmeemejä ironisesti, sillä “eihän kukaan kehtaa sanoa tollaista vakavasti”, kun taas nuoremmat Z-sukupolven meemitoimijat lukivat samoja meemejä itsetietoisen vilpittömästi. Meemien ambivalenssi voimistuu tällaisesta metatasojen, ironiakehysten ja digitaalisten jälkien kasautumisesta.

Yksi syvästi ambivalentti meemilaji on shitpostaaminen eli rumanironinen perseily ja volyymilla tukottaminen. Siinä pintatason “sekoilun” taustalla näkyy vahvoja poliittisia tai esteettisiä näkemyksiä, jotka ovat silti uskottavasti kiistettävissä. Shitpostatussa meemissä on näin vähintään kolme tasoa: ensiksi ilmeinen hauskanpito, keuliminen ja törkeily, toiseksi konnotaationa välitetty vahva näkemys, kolmanneksi väitetyn intention tasolla neutraalius tai nihilistinen välinpitämättömyys. Kakkostaso salakuljettaa viestejä samalla, kun ensimmäinen ja kolmas taso valjastavat libidinaalisia energioita, estävät haltuunottoa ja pitävät meemipelin liikkeessä.

Ambivalenssi liittyy myös meemin itsereferentiaalisuuteen. Meemi viittaa paitsi toisiin meemeihin, meemiyhteisöihin ja kielipeleihin niin myös itseensä. Meemi ei representoi mitään ulkoista vaan presentoi itse itsensä. Siksi kysymys meemin totuudesta tai epätotuudesta on jossain määrin vailla mieltä. Meemi tekee itsensä todeksi viittaamalla itseensä, se luo oman maailmansa. Meemi ei siksi ole väitelause vaan affektiivinen puheakti, joka pystyttää itsensä eleenä meemiketjussa. Siksi meemin toiminnan kannalta ei ole väliä, “vastaako” meemi jotakin ulkoista faktaa vai ei. Yritykset faktantarkistukseen meemiytyvät herkästi itse ja päätyvät lisäämään meemipelin hauskuttavuutta.

Tasojen häilyvän moneuden ja meemien itsereferentiaalisuuden lisäksi on kolmas ambivalenssia lisäävä piirre: meemien karnevalistisuus. Francois Rabelais -tutkimuksessaan Mihail Bahtin käsitti karnevaalin naurun ja kaaoksen käytännöksi, jossa maailma hahmotetaan maalliseksi, lihalliseksi juhlaksi. Karnevaalissa kuninkaat ja kerjäläiset lähenevät toisiaan, hierarkiat hylätään ja kaikenlaisesta pokkuroinnista luovutaan, omituisena ja kiellettynä pidetty käytös muuttuu hyväksyttäväksi, korkea ja matala tanssivat yhtä jalkaa ja groteski ruumiillisuus, kuten paljas seksuaalisuus ja ruumiintoiminnot, korostuu. Ihmiset toimivat vapaassa vuorovaikutuksessa, ja pyhä häpäistään.⁶

Karnevalismi ei tarkoita yksiselitteisesti vapautusta tai kapinallisuutta, sillä karnevaali on toiminut historiassa myös mekanismina, jolla ihmiset saadaan sietämään asioiden tavanomaista järjestystä. Järjestystä siedetään, kunhan järjestyksen saa väliaikaisesti ja säännöllisesti kumota tai kääntää nurin. Karnevaali voi olla venttiili, jolla puretaan turhautumista ja paineita, jotta hallinta voi taas jatkua.

Toimivatko meemitkin harmittomana purkautumistienä tyytymättömyydelle, pahoinvoinnille ja kapitalismikritiikille? Tuottaako meemi kritiikillään tai parodiallaan keinotekoisen sulkeuman, samalla kun riisto jatkuu meemin ulkopuolella? 2010-luvusta alkaen meemejä on kierrätetty pääosin sosiaalisen teollisuuden valvontakapitalistisilla alustoilla. Alustat uuttavat meemeistä arvoa riippumatta siitä, ovatko meemit äärioikeistolaisia, feministisiä, misogyynisiä tai antikapitalistisia. Tärkeää on, että data virtaa, tunnereaktiot tarttuvat ja mainoksia myydään. Meemien voima riippuu siksi osin siitä, kuinka laajasti ne pystyvät leviämään ulos internetin suljetuilta alustoilta.

Aforistisuus

Meemi on visuaalinen aforismi. Deleuzen Nietzsche-luennassa aforismi on ajattelun muoto, joka pyrkii sanomaan ja muotoilemaan asioiden mielen. Tuo mieli muotoillaan aina aktiivisessa käytössä: aforismi toimii vain suhteessa ulkopuolelta tuleviin voimiin, jotka laittavat aforismin tekemään jotakin. Niin kuin meemi, aforismi “on voimien leikki, voimien tila, jossa voimat ovat aina toistensa suhteen ulkoisia”⁷. Aforismi ja meemi eivät itsessään “tarkoita” tai “merkitse” mitään. Vasta ulkopuolinen voima, joka käyttää meemiä, antaa sille merkityksen. Tässä mielessä ei ole olemassa meemien tulkinnan ongelmaa, on ainoastaan meemien masinoinnin ongelma. Ei siis tule kysyä, mitä jokin meemi tarkoittaa, vaan miten se toimii, ketkä sitä jakavat, mitä seurauksia meemillä on ja, ennen kaikkea, miltä meemin kohtaaminen tuntuu, millaisen mielen ja suunnan se antaa.

Siksi meemejä ei voi ymmärtää sen paremmin oikein kuin väärin (vaikka jollain voi olla parempi ymmärrys erilaisista meemikieliopeista kuin toisella). Tai ehkä voi sanoa, että on sallittua ymmärtää meemi “väärin” eli toisella tavalla kuin miten sen tekijä, jakaja tai muokkaaja on ajatellut. Meemiä voi hidastaa tai kiihdyttää, halveksua tai peukuttaa. Meemin voi hylätä tai räjäyttää. Merkityksen ylipäällikköä ei ole, ja kaikki on sallittua.

Tyypillisesti meemin kantajaksi valikoituu hahmo, tilanne tai joskus pelkkä ominaisuus, kuten violetti väri, jokin intensiteetti. Intensiteetti on asteittain vaihteleva voima, jonka muutokset tuottavat myös kokemuksellisia muutoksia. Meemin intensiteetti voi olla korkea tai matala, vähäpätöinen tai mahtava: kissan asento ikkunan edessä tai kapybaran nautinto kylvyssä, näyttelijä lyömässä koomikkoa, valkoinen keskiluokkainen ihminen valittamassa Applen tuotteen mitättömästä ongelmasta, kirjoista ja kynttilöistä muodostetun asetelman tunnelma, vapaaotteluselostajan peräkkäiset ilmeet.

Sen lisäksi, että meemi muotoilee asioiden mielen, tarvitsee ulkopuolisia voimia tulkitsemaan sitä ja nimeää intensiivisiä hetkiä, meemillä on olennainen suhde huumoriin ja ironiaan. Meemi naurattaa siinä missä porno kiihottaa ja runous tanssii kielen elovoimalla. Tästä seuraa yksi meemien vapauttavista vaikutuksista: meemin kautta ahdistuneisiin tai yksinäisiin tilanteisiin, syyllistäviin suhteisiin ja päänsisäisiin jumituksiin saadaan raitista ilmaa, puhdistavaa tuulta ja keventävää vastuutonta iloa. Tarkkojen merkitysten sijaan meemi tarjoaa komiikkaa ja liikettä.

Jälleen Deleuzea mukaillen: meemi on “naurun ja ilon puhdasta raaka-ainetta”, ja jos emme kykene löytämään sitä, mikä meemissä ja “sen tavassa jakaa huumoria tai ironiaa panee nauramaan, emme ole löytäneet yhtään mitään”.⁸

Kiinnioton vastustaminen

Jos meemi toimii kuten nietzscheläinen aforismi eli ainoastaan silloin, kun ulkopuoliset voimat kaappaavat ja käyttävät sitä, tekeekö tämä meemistä helposti haltuun otettavan? Pikemminkin päinvastoin.

Meemien alkuperään on tosin sisäänrakennettu hyväksikäytön mahdollisuus. Internet-meemejä edeltäneen poptaiteen suhde kaupallisuuteen oli vaivaton, sillä poptaiteen tavaraluonne, myytävyys ja monistettavuus oli osa teosten “taiteellista” luonnetta. Sekä poptaide että meemit käyttävät olemassa olevaa, välittömästi tunnistettavaa kuvastoa, mikä helpottaa molempien jakamista ja kommunikoimista, täten myös myymistä. Siinä missä poptaide kivettyi herkästi lopputuotteiksi, kuten julisteiksi, pysähtyneiksi kollaaseiksi ja veistoksiksi, niin meemi, jonka kiertokulku pysähtyy, lakkaa olemasta meemi.

Meemin väliaikaisen “lopputuotteen” voi toki kaapata, mutta kaapparin kauhaan jää pelkästään kivettynyttä meemilaavaa, kliseytyviä ja noloksi muuttuvia trooppeja. Varsinainen memeettinen virtuoosimaisuus, polveileva, muuntuva, viettelevä ja räjähtelevä kieli on liian epämääräistä ja pakenevaa, jotta sen voisi sellaisenaan valjastaa mainonnan tai taideinstituution arvontuotantoon. Meemien toimivuuden kannalta on oleellista, että niiden tekniikoita ei voi koskaan kuvailla kuulostamatta ajasta jälkeen jääneeltä. Meemit kulkevat kuvausten edellä ja raivaavat uusia muuntelun tekniikoita nauraen jokaiselle yritykselle vangita ne staattiseen kaavaan. Kaapattu meemi on surullinen pysäytyskuva iloisesta meemiprosessista.

Taide on historiallisesti toiminut suhteessa instituutioihin, kuten gallerioihin ja museoihin, jotka ovat välittäneet taidetta yleisölle. Taiteen ekologia on näin muodostunut yleisöjen ja instituutioiden välille. Taiteilija Brad Troemel kuvaa Replacement Theory -videoesseessään, kuinka meemeiltä puuttuu tällainen ekologia, koska meemit eivät tarvitse instituutioita ja meemejä välitetään hajautetusti. Instituutioille meemien käyttäminen on hankalaa, koska meemit muuttuvat niin nopeasti ja ovat niin monitulkintaisia. Niinpä meemit ja memeettinen kieli toimivat parhaiten irrallaan museoista, gallerioista, yrityksistä ja muista instituutioista.⁹

Kaupallinen taide korostaa taiteen pysyvyyttä, taiteilijoiden yksilöllistä luonnetta ja teosten hienostunutta syvällisyyttä. Meemitaide taas korostaa välittömyyttä, teosten jakamisen helppoutta ja tekijöiden anonymiteettiä, Troemel sanoo. Siksi meemeistä on tullut sekä suositumpia että muodollisesti kekseliäämpiä kuin niin sanottu nykytaide. Meemejä ei voi myöskään “opetella“ pysyvästi, toisin kuin klassisia taidetekniikoita. Meemit ovat kieliä, jotka elävät vain ajallisesti ja paikallisesti.

Vakava yritys haltuunottaa meemejä tarkoittaisi uusien asioiden omaksumista, mikä on jo lähtökohtaisesti vaikeaa taiteen instituutioille. Vaikka instituutiot pystyisivätkin opettelemaan meemien käyttöä, meemit eivät tarvitse instituutioita mihinkään, sillä moninaisina, jaettavina ja saavutettavina meemit toimivat ilman portinvartijoita.

Meemit purkavat myös porvarillista taiteilijan hahmoa, koska meemit rakentuvat jaetulle materiaalille ja leviävät epäpersoonallisesti. Tekijänoikeudet ja vesileimat ovat vastoin meemien luonnetta: meemit eivät ole yksityisomaisuutta. Twitterin kirjallisuusskenet, edesmenneen Tumblrin taideverkostot ja Facebookin outoilualakulttuurit kiinnittivät tosin meemejä yksilöllisiin käyttäjätileihin, mikä johtui alustoihin sisäänrakennetusta liberaalikapitalistisesta individualismista. Samaa ovat jotkut meemitilien ylläpitäjät epätoivoissaan yrittäneet Instagramin puolella, koska he ovat halunneet julkisesta luovasta työstään edes mainetta, kun eivät kerran rahaa saa. Tässäkin meemin kollektiivinen luonne voittaa yksilön. Vaikka yksilö voi saada meemeillä näkyvyyttä, taidenäyttelyitä ja töitä, lopulta edes meemin niin sanottu luoja ei pysty haltuunottamaan meemiä. Sinun meemisi eivät ole sinun!

Kiinassa osattiin hyväksikäyttää meemien anonyymia logiikkaa paremmin kuin Yhdysvalloissa, kun maassa perustettiin Tiktok, jonka toiminta koostuu jaetuista värinöistä ja kollektiivisista aalloista. Tiktokin perustoiminnot rakentuivat yksilön sijaan jatkamista ja yhteistyötä silmällä pitäen. Sikäli ne ovat meemiystävällisempiä.

Meemejä on vaikea kaapata siksikin, että meemit itse toimivat kaappaamalla kantajikseen vieraita elementtejä ja toisia meemejä. Tässä mielessä meemien edeltäjänä voi pitää poptaiteen lisäksi situationismia. Niin kuin ei ole situationistisia teoksia “itsessään” vaan on ainoastaan situationistisia tapoja käyttää muita teoksia, siten ei ole meemejä “itsessään”, on vain memeettisiä tapoja jakaa ja muunnella aiempaa materiaalia. Situationistisista metodeista tunnetuin on olemassa olevan materiaalin uudelleensuuntaaminen, détournement, jonka idea piilee siinä, että se paljastaa jotakin kaapatusta aineksesta ja vääntää sen uudenlaiseksi työkaluksi tai aseeksi vapautuksen käyttöön. Meemit ovat viraalis-koneellista detournaamista.

Temetiikka

Alussa mainittu, meemeistä 1990-luvulta alkaen kirjoittanut Susan Blackmore reagoi teknologian ja internet-meemien kehitykseen luomalla “teemin” käsitteen. Teemi tarkoittaa teknologisen informaation kopioimista, jossa ihmiset toimivat lähinnä välikätenä.

Richard Dawkinsin alkuperäisen meemikirjan mukaan ihmiset ovat meemikoneita, jotka kopioivat kulttuurista informaatiota. Ajatuksena on, että meemin luonnonvalinnan suorittaa inhimillinen kulttuuri. Blackmorelle ihmisistä on puolestaan tullut teemikoneita, jotka kopioivat digitaalisia tiedostoja. Luonnonvalinta muuttuu memeettisestä temeettiseksi eli siirtyy ihmisiltä yhä enemmän koneille, boteille, algoritmeille ja neuroverkoille.¹⁰

Ihmiset ovat Blackmoren sanoin planetaarisesti katsoen “pikkuinen juttu”, jota piisiruihin pohjautuva koneisto käyttää hyväkseen, jotta saisi kiskottua maan alta enemmän materiaaleja, joilla voidaan rakentaa lisää koneita. Ajattelemme itsekeskeisesti, että olemme maailman keskipisteessä, vaikka olemme vain pelureita, joita jättiläismäinen evolutionaarinen tapahtumaketju käyttää. Ihmiset ovat biologisia meemikoneita, joita digitaaliset koneet käyttävät teemien kopiointiin. Vapaa tahto ja tietoisuus ovat fiktioita, ja itseys muodostuu meemien yhteenkietoutumista eli meemiplekseistä.¹¹

Blackmore lähtee liikkeelle luonnonvalinnan kolmesta mekanismista: 1) jotakin kopioidaan, 2) kopiot eroavat jonkin verran sekä alkuperästään että toisistaan vähintään siksi, että kopiointivirheet ovat väistämättömiä, 3) kaikki muunnelmat eivät tule uudelleenkopioiduiksi. Tästä luonnonvalinnan dynamiikasta syntyy eriytymisten, sattumien ja olosuhteiden kautta kokonaan uudenlaisia muotoja.¹²

Elämän historiasta löytyy Blackmoren mukaan kolme erilaista replikaattoria eli itseään kopioivaa oliota. Ensimmäinen on geeni eli biologinen perintöaines. Toinen on meemi eli matkiva toiminta. Kolmas on teemi eli teknologisesti kopioituva meemi.

Ihmislajin synnyttämä valtava monimutkaisuus johtuu kolmen replikaattorin yhteisestä dynamiikasta. Ensinnäkin ihmiset ovat poikkeuksellisen hyviä matkimaan ja kopioimaan toistensa tapoja, eleitä, tunteita ja tietoja. Tämä mahdollistaa sen, että geenien ja meemien luonnonvalinta toimii yhdessä, symbioottisesti, ilman että toinen suoraan komentaisi toista. Toiseksi yhdenlainen kopioimisen mekanismi voi ratsastaa toisen kopioimisen tason tuotteella: meemi geenien tuottamalla organismilla, teemi meemien tuottamassa koneistossa ja niin edelleen. Juuri tämä tuottaa ihmisyhteiskuntien kompleksisuuden. Kolmanneksi teemit ovat Blackmorelle aidosti uudenlainen evoluution taso, sillä ne ovat digitaalista informaatiota, jota koneet säilyttävät, kopioivat, muuntelevat ja valikoivat. Luonnonvalinta tapahtuu teknologisella tasolla samalla perusdynamiikalla kuin se tapahtuu biologisella ja kulttuuris-yhteiskunnallisella tasolla.

Geenireplikaattorit rakensivat itselleen levittäjiksi kantajia, kuten kasveja ja eläimiä. Yksi kantajista, eläin nimeltä ihminen, kehitti kokonaan uuden replikaattoritason eli meemit. Tämä puolestaan johti replikaatiokoneiston kiihtyvään evoluutioon, josta seurasi nykyinen mukautuvilla ja monimutkaisilla aivoilla varustettu ihminen. Geenit ja meemit ovat taas ihmisen kautta luoneet taas uuden replikaation tason: teemit eli tietokoneiden internetin välityksellä kopioima informaatio.

Tässä katsannossa internet-meemit ovat yksi temeettisen replikoimisen alalaji. Meemit ja teemit pystyvät vaikuttamaan geneettiseen evoluutioon perinteisellä lajien jalostamisella ja nopeammin teknologian mahdollistamalla geenieditoinnilla, mutta on vielä liian aikaista sanoa, mitä tekevät internet-meemit.

Emme vielä tiedä, mihin kaikkeen nettimeemi pystyy.

Vaikuttavuus

Meemien ambivalenssi, paikallisuus, kiertonopeus, pakenevuus ja monimutkainen vuorovaikutus muiden replikaatiotasojen kanssa vaikeuttavat yrityksiä ylläpitää meemisanakirjoja.¹³ Meemien merkitys siis ei voi olla niiden sanakirjamääritelmissä, jotka tulevat aina jäljessä.

Olisiko meemien merkitys sitten niiden käytössä, niin kuin Wittgenstein määrittelee kielen toiminnan?¹⁴ Meemien käyttö on kuitenkin epämääräistä ja sumeaa, ja se lähtee helposti käsistä. Samaa meemiä voidaan pienin muutoksin käyttää päinvastaisiin tarkoituksiin, ja identtistä kuvaa luetaan ristiriitaisesti.

Entä voisiko merkityksen määritellä meemien vaikutuksen kautta? Meemin merkitys olisi siinä, miten se vaikuttaa kokijan ruumiiseen.¹⁵ Ruumiillisesti ja mielenterveydellisesti meemit virittyvät kärsimyksen ja nautinnon välille. Meemien kierrosta erittyy mielihyvää päänsisäisistä hymähdyksistä lattialle kaatavaan nauruun, ja ilo tarttuu siinä missä itse meemit.

Toisaalta suuri osa meemeistä motivoituu jonkinlaisesta kärsimyksestä. Mediatutkija Geert Lovink siteeraa Hillary Clintonin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjassa toiminutta palkatonta harjoittelijaa, joka oli ehdottanut meemien ottamista osaksi kampanjaa. Kampanjaorganisaatio tyrmäsi ehdotuksen sillä perusteella, että he eivät tee meemejä, sillä “internet ei pidä meistä”. Lovink tulkitsee, että Clintonin kampanja hylki meemejä, koska pakotetussa positiivisuudessaan kampanja kielsi “eletyn kärsimyksen”, joka muodostaa “meemikulttuurin perustavan piirteen”.¹⁶

Meemien tekemisen ja jakamisen pohjalla on siis naurun lisäksi tuskaa ja surua. Meemeihin liittyy haurauden ilmaisemista, itsensä alttiiksi laittamista ja oman kärsimyksen itseironista ilmaisua, oli kyse sitten kohti ironista fasismia liukuvista kuvalautameemeistä, herkistä mielenterveysmeemeistä tai militanteista vasemmistomeemeistä.

2010-luvulta alkaen syntyneet meemikulttuurit tuovat mieleen hauraasti nauravan traumasubjektin. Traumasubjekti tuottaa esteettisesti ja käsitteellisesti järkkynyttä ilmaisua, jonka taustalla on sietokyvyn peruuttamaton ylittyminen ja murtuminen.¹⁷ Traumasubjekti voi kääntää traumansa kaunaiseksi vihaksi vähemmistöjä kohtaan tai sisäiseksi kykenemättömyydeksi, loputtomaksi heikentyneeksi traumapuheeksi. Kaikki meemit tai meemikulttuurit eivät toki liity traumaan, mutta riittävän moni.

Ilosta ja naurusta huolimatta, tai juuri niiden välityksellä, monet meemit ovat murskatun tulevaisuuden traumatisoinutta puhetta, masennusta, romahtaneen maailman hitaasti pirstoutuvien kappaleiden kiertoa, jossa traumaa yritetään sietää kietoutumalla vuorotellen pilkan, ironian ja vilpittömyyden peittoihin. Joskus prekaarin olemisen hirvittävä traumaattisuus on yksinkertaisesti hauskaa, joskus pelkästään turruttavaa ja kyvyttömäksi tekevää. Meemin näkeminen myöntää jaetun ilon ja jaetun trauman.

Meemien ruumiillisia vaikutuksia ei voi naulata seinään sen paremmin kuin niiden sanakirjamerkityksiä tai käyttötapoja. Vaikutukset ovat epämääräisiä ja yllättäviä. Jälleen kerran kohdataan meemien ambivalenssi: meemien kohtaamisesta voi seurata ironiaa tai nihilististä vetäytymistä, herkkyyden viestimistä mielekkyyttä antavalla tavalla, ihmisjoukkojen jyrkkää jakautumista tai yhdistymistä, lähes mitä tahansa, kunhan se on kollektiivista ja jaettua.

Tässä kollektiivisuudessa ja jakamisessa on luultavasti meemien suurin merkitys. Kaikki meemien toiminnan piirteet mimeettisyydestä viraalisuuteen, pelistä ja leikistä ambivalenssiin ja aforistisuuteen, haltuunoton vastustuksesta metapolitiikkaan ja yhdistävään traumaan osoittavat, että meemi on proletaarinen lausuma.

Porvarilliset lausumat ovat tyypillisesti monologisia, itseriittoisia, sulkeutuneita ja pyrkivät ilmaisemaan lausujansa yksilöllisyyttä.¹⁸ Proletaariset lausumat eivät tarkoita minkään tietyn sosiologisen luokan kielenkäyttöä vaan lausumia, jotka eivät ole kenenkään omaisuutta, joilla ei ole “kotia” ja jotka on tarkoitettu jaettaviksi. Ne ovat anonyymimpia ja muodostavat yhteistä kokemusta. Meemit viettävät proletaaristen lausumien suuntaan, koska mimeettisestä, jaettavasta ja yhdistävästä luonteestaan käsin meemit vastustavat kielen porvarillista, yksilöllistä ja yksityisomaisuudellista muotoa.

Meemien proletaarisuus takaa, että meemeillä on tulevaisuus. Ihmislaji elää mimeettisessä mielten ja merkitysten keitossa, josta meemit ammentavat. Tämä keitos tulee aina ennen yksilöä ja yksityisomaisuutta. Yksittäiset meemiformaatit vanhenevat, kehittyvät, haarautuvat ja kuolevat. 2000-luvulla suosittuja olivat motivointijulisteet ja tikku-ukot, 2010-luvulla erilaiset meemikasvot ja vähitellen yhä absurdimmat ja äärimmäiset kärjistykset, kunnes meemeihin alkoi tulla vilpittömyyttä ja herkkyyttä. Ilmaisut muuttuvat, mutta meemit elävät, koska meemien toiminta on lähellä ihmislajin historiallista toimintaa: matkintaa, jakamista, yhteistä leikkimistä ja uuden luomista. Niin kauan kuin syntyy koneita ja kuvia, niin kauan syntyy meemejä. Meemeillä on tulevaisuus, vaikka yhteiskuntamuodollamme ei olisikaan.

Yhteenveto

1. Meemi nousee koneellisten merkkivirtojen vuolaudesta.
2. Meemi on jäljittelyn jakamista.
3. Meemi matkii, monistuu ja mutatoituu.
4. Meemi toimii ensisijaisesti affektiivisena eleenä, ei niinkään informaationa.
5. Meemi aktivoi trooppeja muuttuvista tietokannoista.
6. Meemi tarvitsee kantajan.
7. Meemi tarttuu kuten virus ja myös metatasolla, sillä memeettisyys leviää ulos meemeistä.
8. Meemi viittaa toisiin meemeihin.
9. Meemi edellyttää meemipelin, ja meemipeli edellyttää yhteisön.
10. Yhteisöllä on meemipelin sisäinen lennossa kehitetty kielioppi.
11. Edellä sanottu edellyttää elämänmuotoa ja yhteiskunnallisia koneistoja, jotka antavat meemille sen virran ja voiman.
12. Meemi on monimielinen (myös sen suhteen, onko se monimielinen).
13. Meemi on teko, joka asettaa itse oman totuutensa.
14. Meemi on visuaalinen aforismi, joka muotoilee asioiden mielen.
15. Meemi periytyy modernin taiteen kaappauksellisimmista suuntauksista – poptaiteesta ja situationismista – ja siksi meemiä on niin vaikea kaapata.
16. Meemit ovat viraalis-koneellista detournaamista.
17. Meemi voittaa järjen, jos järki asetetaan sitä vastaan.
18. Meemit ovat osa biologisten geenien ja teknologisten teemien replikaattoridynamiikkaa, ja ihminen on yhä enemmän digitaalisia tiedostoja kopioiva koneiston osa.
19. Meemi on proletaarinen lausuma.
20. Meemeillä on tulevaisuus, vaikka yhteiskuntamuodollamme ei olisikaan.

Aikaisempi versio tekstistä on ilmestynyt sadan kappaleen numeroituna omakustannevihkona 2023.

Kirjallisuus

Bahtin, Mihail (2002) Keskiajan ja renessanssin nauru. Kääntäneet Tapani Laine & Paula Nieminen. Like.

Blackmore, Susan (1999) The Meme Machine. Oxford University Press.

Blackmore, Susan (2010) Temes: An Emerging Third Replicator. National Humanities Center 23.8.2010, https://nationalhumanitiescenter.org/on-the-human/2010/08/temes-an-emerging-third-replicator 

Dawkins, Richard (1976) The Selfish Gene. Oxford University Press.

Dawkins, Richard (1993) Viruses of the Mind. Teoksessa Bo Dalhbom (toim.) Dennett and His Critics: Demystifying Mind. Blackwell.

Deleuze, Gilles (1992) Autiomaa. Toim. Keijo Rahkonen, Jussi Kotkavirta & Jussi Vähämäki. Gaudeamus.

Deleuze, Gilles (2007) Kriittisiä ja kliinisiä esseitä. Kääntäneet Anna Helle, Merja Hintsa ja Pia Sivenius. Tutkijaliitto.

Lovink, Geert (2019) Sad By Design. Pluto Press. 

Purokuru, Pontus (2023) Traumasubjektin raunioilla. Nuori Voima 1/2023, https://nuorivoima.fi/lue/essee/traumasubjektin-raunioilla 

Troemel, Brad (2021) Replacement Theory, 11.8.2021, https://www.patreon.com/posts/54789414 

Viren, Eetu (2021) Vallankumouksen asennot. Tutkijaliitto.

Viren, Eetu & Jussi Vähämäki (2015) Seutu joka ei ole paikka. Tutkijaliitto.

Wittgenstein, Ludwig (2001) Filosofisia huomautuksia. Kääntänyt Heikki Nyman. WSOY.

Zetter, Kim (2008) Humans Are Just Machines for Propagating Memes. Wired 29.2.2008, https://www.wired.com/2008/02/ted-blackmore

1. Dawkins 1976; 1993.
2. Blackmore 1999.
3. Vrt. Wittgenstein 2001, § 19.
4. Deleuze 2007, 23.
5. Mt. 170.
6. Bahtin 2002, 11–13.
7. Deleuze 1992, 13.
8. Deleuze 1992, 16.
9. Brad Troemel: Replacement Theory, 11.8.2021, www.patreon.com/posts/54789414
10. Kim Zetter: Humans Are Just Machines for Propagating Memes, 29.2.2008. www.wired.com/2008/02/ted-blackmore
11. Mt.
12. Seuraava esitys on peräisin tekstistä Susan Blackmore: “Temes: An Emerging Third Replicator”, National Humanities Center 23.8.2010, nationalhumanitiescenter.org/on-the-human/2010/08/temes-an-emerging-third-replicator
13. Joskin vuonna 2007 perustettu Know Your Meme -tietokanta on onnistunut tallentamaan ja kontekstoimaan suosituimpia englanninkielisen maailman meemejä.
14. Wittgenstein 2001, § 43.
15. Vrt. Viren 2021, 57: “Esitys ei ole pelkkä kielellinen merkki, sitä ei voida erottaa ruumiillisesta ja yhteiskunnallisesta ympäristöstään, eikä se tuota pelkästään tai ensi sijassa kielellisiä merkityksiä. Esityksen, sanan tai lauseen merkitys ei ole vain sen ‘käyttö’, kuten Wittgensteinille, vaan sen vaikutukset ruumiiseen ja aivoihin.”
16. Lovink 2019, 120.
17. Ks. Pontus Purokuru: Traumasubjektin raunioilla. Nuori Voima 1/2023, nuorivoima.fi/lue/essee/traumasubjektin-raunioilla
18. Viren & Vähämäki 2015, 262–263. Vähämäki ja Viren kirjoittavat tässä Oskar Negtin ja Alexander Klugen pohjalta.