Alun perin espanjaksi Desinformémonos-verkkolehdessä 20. tammikuuta 2026 julkaistun tekstin kirjoittaja Azize Aslan on Meksikossa maanpaossa asuva kurdi. Kirjassaan Anticapitalist Economy in Rojava: The Contradictions of the Revolution in the Struggles of the Kurds (Daraja Press, 2023) hän käsittelee niitä käytäntöjä, konflikteja ja ristiriitoja, joita taloudellisten ja sosiaalisten suhteiden organisointi vallankumouksellisissa olosuhteissa radikaalin autonomian toteuttamiseksi vaatii ja synnyttää. Suomennos: Lotta-Luka Tenhunen.
Tämän vuoden tammikuun 6. päivänä Syyrian siirtymähallitus syyllistyi verilöylyyn hyökätessään kahdelle kurdiasuinalueelle Ashrafiehille ja Sheikh Maqsoudille Aleppossa, saaden aikaan yli 200 000 Afrinista tulleen pakolaisen pakkomuuton. Sittemmin sirtymähallitus on lähettänyt kaikki jihadistijoukkonsa Rojavaan sekä Pohjois- ja Itä-Syyriaan hyökkäämään Pohjois- ja Itä-Syyrian demokraattista autonomista hallintoa (AANES) vastaan, tavoitteenaan tuhota 14 vuoden aikana rakennettu patriarkaalista ja kapitalistista järjestelmää vastustava vallankumous ja hävittää autonomia kokonaan.
Kirjoitan tätä julkilausumaa kaikkien niiden kurdien, joiden sydän palaa nyt jälleen raivosta Rojavassa tapahtuvien julmien hyökkäysten vuoksi, kollektiivisesta tunteesta ja yhteisestä ajattelusta käsin. Tämä on kiireellinen vetoomus niille, joiden sydämessä ja mielessä yhä elää unelma toisenlaisen maailman mahdollisuudesta: Puolustakaa Rojavaa! Rojavan vallankumous ei kuulu vain kurdeille tai Syyrian pohjois- ja itäosien kansoille, se kuuluu teille! Se kuuluu meille kaikille!
Islamilaisen valtion Al-Jolani Syyrian valtiolle
Kun täysi kansanmurha alkoi Gazassa 7. lokakuuta 2023, ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleeni, oli: jos emme onnistu pysäyttämään tätä kansanmurhaa, seuraavaksi tulee Kurdistan. Tiesin sen, koska tunnen Lähi-idälle tyypillisen julmuuden ja lännen toistuvan petturuuden alueen kansoja kohtaan.
Vuoden kuluttua Gazan kansanmurhan alusta, 5. joulukuuta 2024, Al-Jolani lähti yhtäkkiä piilopaikastaan Idlibissä ja marssi kohti Damaskosta. Hän ilmeisesti voitti Bashar al-Assadin 8. joulukuuta kohtaamatta minkäänlaista vastarintaa matkallaan pääkaupunkiin.
Al-Jolani, josta myöhemmin tulisi Syyrian presidentti virallisella nimellään Ahmad Al-Shara, oli Al-Qaidan jäsen, sitten Isis-järjestön jäsen ja lopulta Hayat Tahrir al-Sham -järjestön (HTS) johtaja. Vaikka hän vaihtoi nimensä lisäksi sotilaan vaatteet pukuun voidakseen esittäytyä maailman diplomaateille, me kurdit tiedämme yhden asian olevan varma: jihadistiryhmiin kuuluva henkilö ei helposti muutu eikä luovu uskomuksistaan, eli jihadista ja sharia-laista. Siitä huolimatta eurooppalaiset hallitukset ensin ja Yhdysvallat sen jälkeen esittelivät hänet muuttuneena, modernina miehenä, joka on huolissaan kaikkien Syyrian kansojen oikeuksista ja sitoutunut rauhan rakentamiseen. Ei kulunut kolmeakaan kuukautta, ennen kuin alaviitit murhattiin Latakiassa maaliskuussa 2025; kuusi kuukautta myöhemmin druusit Suwaydassa heinäkuussa 2025; ja vuosi myöhemmin, eli nyt, kurdit.
Israelin ja Turkin välinen epäsuora sopimus Rojavan tuhoamisesta
Koko tämän ajan Al-Jolania kutsuttiin vierailemaan pääasiassa Turkkiin, Eurooppaan ja Washingtoniin. Viimein, 5. tammikuuta 2026, hän kokousti Israelin edustajien kanssa Pariisissa Yhdysvaltojen takaamana. Samaisena päivänä tiedotusvälineet kertoivat, että myös Turkin ulkoministeri Hakan Fidan oli läsnä Pariisissa. Israel ja Al-Jolani neuvottelivat Iranin vaikutusvallan täydellisestä poistamisesta Syyriasta, Israelin rajaturvallisuuden takaamisesta Syyrian eteläosan luovutuksen avulla, kaikkien palestiinalaisten karkottamisesta Syyriasta ja tulitauosta Syyrian ja Israelin välillä. Neuvottelujen kerrottiin olleen onnistuneet. Niissä sovittiin ”yhteisen toimintayksikön” (integroidun tiedusteluyksikön) perustamisesta. Seuraavana päivänä Israelin liput liehuivat kaikkialla Etelä-Syyriassa, Syyrian armeijan levittäytyessä alueelle.
Sopimus sinetöitiin luovuttamalla Turkille Rojava sekä Syyrian pohjois- ja itäosat, joita Syyrian demokraattiset joukot (SDF/FDS) ja Naisten puolustusyksiköt (YPJ) hallitsevat. Ja, tietenkin, samaisesta turkkilaisesta ministeri Fidanista tuli samalla aktiivinen osa Gazan jälleenrakennusta, eli hänestä tehtiin Trumpin Gaza-hankkeen täysimääräinen kumppani. Toisin sanoen ne, jotka murhasivat autonomiset kansat (alaviitit, druusit ja kurdit) niin sanotun yhdistyneen Syyrian nimissä, päätyivät pirstomaan ja luovuttamaan maan: alueellisesti Israelille ja Turkille, poliittisesti molemmille, taloudellisesti Yhdysvalloille.
Kun Aleppon kahta kurdiasuinaluetta Ashrafiehia ja Sheikh Maqsoudia tammikuun 9. päivä edelleen pommitettiin, ja kun sopimus Israelin kanssa oli jo sinetöity, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tapasi Al-Jolanin Damaskoksessa ja ilmoitti 620 miljoonan euron avustuspaketista Syyrian ”elpymiseksi ja jälleenrakentamiseksi” vuosina 2026 ja 2027 sekä taloudellisen yhteistyösopimuksen jatkamisesta maan kanssa. Tavoite oli ilmeinen: peitellä tapahtunut verivala ikivanhalla eurooppalaisella retoriikalla vähemmistöjen oikeuksista ja demokratiasta.
Aleppon tammikuun 16. päivän verilöylyn ja naistenmurhien jälkeen, Turkin valtion johtamien Syyrian armeijan joukkojen vallatessa lisää alueita Aleppon itäosissa Eufrat-joen lähistöllä, Al-Jolani, nyt siirtymäkauden presidentti, astui tiedotusvälineiden eteen ja ilmoitti allekirjoittaneensa asetuksen, joka tunnustaa kurdi-syyrialaisen vähemmistön kansalaisoikeudet, virallistaa heidän kielensä ja palauttaa Syyrian kansalaisuuden kaikille kurdeille, jotka olivat olleet valtiottomia vuoden 1962 väestönlaskennasta lähtien.
Vaikka kulttuuriset oikeudet olivat kurdien taistelun historiallinen vaatimus, me kurdit ohitimme tämän vaiheen jo yli kaksi vuosikymmentä sitten. Nykyään taistelumme tavoite ei ole symbolinen tunnustus, vaan vapauden rakentaminen niin sanotun demokraattisen konfederalismin puitteissa: järjestelmässä, jossa käytämme poliittista ja alueellista tahtoamme rakentaaksemme yhteiskuntajärjestystä, joka takaa vapauden kansoille, naisille ja luonnolle.
Siirtymäkauden hallituksen väliaikainen asetus esiteltiin tiedotusvälineille niin, että Al-Jolani-Ahmad Al-Shara ikään kuin tunnusti kurdien oikeudet juuri samalla, kun hänen joukkonsa valloittivat alueita, pitkittivät arabien ja kurdien välistä konfliktia ja uhkasivat Rojavaa etnisellä puhdistuksella. Näitä valheita toisteltiin kritiikittömästi kaikissa tiedotusvälineissä, mukaan lukien Al Jazeerassa, jota suurin osa vasemmistosta pitää luotettavana lähteenä Lähi-idän uutisille.
Viimeisin farssi tapahtui illalla 18. tammikuuta, kun Al-Shara ilmoitti sopineensa 14 seikasta FDS/SDF:n kanssa ja julistaneensa tulitauon. Seuraavana aamuna Syyrian armeija vapautti yli 5 000 Isis-taistelijaa kansainvälisen Isisin vastaisen koalition (CJTF–OIR) hallussa olevista vankiloista, koalition puuttumatta mitenkään tuhansien raiskaajien, murhaajien ja ihmiskuntaa vastaan tehtyihin rikoksiin syyllistyneiden vapauttamiseen. Syyrian uskonnollisten asioiden ministeriö luokitteli syyrialaisille moskeijoille lähetetyssä kirjeessä hyökkäykset kurdeja ja Rojavaa vastaan käsitteellä ”Futuhāt” (valloitus), joka islamissa viittaa uskottomia vastaan tehtyihin tekoihin.
Täyteen vastarintaan
Koko tämän prosessin ajan, myös Syyrian hallituksen vaihdoksen jälkeen, kurdit ovat epätoivoisesti etsineet todellista sopimusta, joka pysäyttäisi konfliktin ja tunnustaisi kurdien Isisiltä verellä ja kovin uhrauksin vapauttamien Rojavan sekä Syyrian pohjois- ja itäosien autonomian. Syyrian valtion ainoa intressi kuitenkin oli ja edelleen on tuhoaminen: kurdien hävittäminen, heidän alueidensa anastaminen ja heidän riisumisensa aseista, jotta heidät voitaisiin alistaa täydelliseen kuuliaisuuteen, kuten Bashar al-Assadkin halusi. Tammikuun 19. päivänä Rojavan autonomisen hallinnon johtajat istuivat neuvottelupöytään viimeistä kertaa. YPJ:n johdon mukaan heille tarjottiin henkilökohtaisia lahjuksia – virkoja ja etuoikeuksia – vastineeksi siitä, että he luovuttaisivat alueen, toisin sanoen pettäisivät kansansa.
SDF/FDS:n ja YPJ:n johtajat eivät kuitenkaan ole palkkasotureita. He ovat vallankumouksellisia, jotka ovat omistaneet koko elämänsä kansansa taistelulle ja kantaneet tuhansien kaatuneiden toveriensa ruumiita. Tuon niin sanotun ”sopimuksen” osoittauduttua petturuudeksi, he palasivat Rojavaan ja julistivat vastarinnan ja täyden liikekannallepanon kaikissa Kurdistanin osissa.
Rojava puolustautuu. Me kurdit puolustamme Rojavaa. Naiset puolustautuvat raiskauskulttuuria ja naistenmurhia vastaan. Puolustaudumme yhteisöissämme, asuinalueillamme, jokaisella senttimetrillä, jonka me tällä planeetalla asutamme.
Pelissä ei nimittäin ole vain Rojavan vallankumous ja kurdien olemassaolo. Hyökkäykset, jotka alkoivat Gazan kansanmurhalla ja jotka nyt kohdistuvat Rojava-Kurdistaniin – ja hyvin todennäköisesti Iraniin –, eivät ole kansojen spontaania kaaosta. Ne ovat osa laskelmoitua strategiaa, jota toteutetaan imperialististen suurvaltojen etujen ja suunnitelmien mukaisesti. Siksi nähtävissä ei ole minkäänlaista poliittista tahtoa pysäyttää niitä, vain diplomaattista teatteria ja tyhjiä sanoja, jotka vangitsevat meidät ahdistukseen siitä, kuka sanoi mitä. Ja kaikista kammottavinta on se, että meitä raahataan kohti huolellisesti suunniteltua kuilua, jota he kyynisesti kutsuvat “uudeksi maailmanjärjestykseksi”.
He tuomitsevat meidät, ihmiskunnan, elämään pimeydessä; selviämään toivottomuudella ja nielemään vihaa; valitsemaan puolemme sodassa, joka ei ole meidän; juhlimaan meille vieraita voittoja; hautaamaan kuolleita, joiden ei olisi pitänyt kuolla. Ja kuitenkin juuri tämä toivon teurastuksen jatkuvuus on tuhoisin todiste siitä, että meillä ei ole puolta valittavanamme: olemme pääoman sotakoneen kertakäyttöistä työvoimaa, asekauppiaiden voittojen kannalta tarpeetonta raaka-ainetta, uhrattavia ruumiita uusien maailmanjärjestysten rakentamiseksi valtioiden välille. Emme ole rakentaneet tätä järjestelmää emmekä hallitse sitä, mutta sen rattaat pyörivät meidän verellämme.
Siksi Rojavan puolustus on meidän yhteinen puolustuksemme. Saavuttuani Latinalaiseen Amerikkaan olen kokoontunut tuhansien ihmisten kanssa kertoakseni heille siitä, mitä Rojavassa ollaan rakentamassa, toivoen voivani vahvistaa sitä. Minua on kutsuttu Rojavan autonomian puolustajaksi, ja kannan tätä titteliä todellisten uhkien painon alla: minua uhkaa vankeus, lopullinen ero perheestäni – maanpako, joka repii minut irti maastani ja kansastani. Silti, kivusta ja juuriltaan repimisestä huolimatta, päädyn aina olemaan horjumattoman varma samasta asiasta: on kiireellistä ja elintärkeää moninkertaistaa taistelut, vallankumoukset ja kommuunit, jotka tapahtuvat samalla poliittisella aallonpituudella kapitalismia, valtiota ja patriarkaattia vastaan. Kun ilmaisen tämän, mieleeni palaa kuva, jonka näin kotimaassani: tuhansien pienten lintujen parvi liihottamassa yhteisessä tuulessa. Jokainen lentää omaa reittiään törmäämättä muihin, mutta kaikki seuraavat toisiaan, kaikki ovat osa samaa näkymätöntä virtausta, joka kannattelee ja työntää niitä eteenpäin.
Kutsumme teidät liittymään Rojavan vastarinnan tuuleen ja puolustamaan elämää.
