Komeetassa julkaistiin 5.10.2025 toimittaja Henri Sulkun haastattelu. Haastattelun aikaan Sulku oli Freedom Flotilla -koalition laivalla matkalla kohti Gazaa. Kolme päivää myöhemmin Israel pysäytti avustuslaivaston ja pidätti osallistujat. Tässä jatkohaastattelussa kerrotaan ensimmäisen haastattelun jälkeisistä tapahtumista.
Hei, voisitko alkuun kerrata tapahtumat 4.10.2025 tekemämme haastattelun jälkeen koskien matkaasi Freedom Flotilla -laivueessa kohti Gazaa?
Matkamme jatkui varsin rauhallisesti Egyptin lähistölle saakka, ja laivallamme olleet lääkärit ja toimittajat eri tavoin valmistautuivat Gazaan rantautumiseen. Mitään kollektiivista suunnitelmaa Gazassa työskentelyyn ei tosiaan ollut. Jaoimme laivan, mutta lähes kaikki olivat siellä omalla missiollaan oman taustaorganisaationsa tai projektiensa kautta. Monet osallistujat loivat tarkkoja suunnitelmia vasta laivalle päästyään, koska aikataulu oli varsin vaativa.
Toimittajat toki myös yrittivät kuumeisesti saada materiaalejaan ulos laivalta mahdollisen merikaappauksen varalta. Global Sumud Flotilla oli jo joitakin päiviä aiemmin pysäytetty, ja sen jälkeen meidän Starlink-yhteys meni jokseenkin tukkoon, kun kaikki yrittivät saada videot, kuvat, ääninauhoitteet ja muut aineistot varmuuskopioitua pilvipalveluihin.
Lokakuun 8. päivänä meidät sitten lopulta pysäytettiin suurin piirtein Suezin kanavan suulla, noin 20 merimailin päässä Egyptin rannikolta. Olimme edelleen kansainvälisillä vesillä, mutta kurssimme oli Egyptin aluevesiä ja Port Saidin satamaa kohden kiinnioton hetkellä. Israelin laivaston kommandot tulivat kolmella Sikorsky-helikopterilla ja useilla kiituriveneillä ja niputtivat koko joukon noin puolessa tunnissa, ja ottivat laivan haltuunsa.
Tätä ollaan nyt viemässä kansallisiin ja kansainvälisiin oikeusistuimiin. Israelia syytetään laittomasta kaappauksesta kansainvälisillä vesillä sekä humanitäärisen kuljetuksen estämisestä, siis kansainvälisen merioikeuden ja humanitäärisen oikeuden rikkomisesta.
Seurasin radiokeskustelua meidän kapteenin ja Israelin laivaston välillä kiinnioton alkuhetkillä, ja Israelilla vaikuttaa olevan tästä täysin erilainen tulkinta. Laivaston edustaja radioaalloilla väitti, että humanitäärisen avun vieminen Gazaan meriteitse vastaa kansainvälisen oikeuden silmissä ”yhteistyötä Hamas-terroristiorganisaation kanssa”. Käsittääkseni tällä väitteellä ei ole mitään varsinaista oikeus- tai faktapohjaa, mutta jää nähtäväksi miten tuomioistuimet tämän asian lopulta päättävät.
Mitä kiinniottosi aikana tapahtui ja miten itse koit tuon ajan?
Vietimme kaappauksen jälkeisen päivän vielä laivallamme, pidätettyinä, kun he ajoivat sitä israelilaiseen Ashdodin satamaan. Olimme kiinnioton aikaan tosiaan melkein 130 merimailin päässä Gazasta, joten täydellä vauhdillakin matka kesti kolmisentoista tuntia.
Ashdodissa meitä pidettiin polvillaan reilu tunti betonilaiturilla samaan tapaan kuin Global Sumud Flotillan jäseniä. Meitä syytettiin laittomasta maahantulosta, ja sen vuoksi satamassa oli useita rajakontrolleja: erinäisiä ruumiintarkastuksia, tavaroiden tarkastuksia, passintarkastuksia jne. Suurin osa tavaroistani heitettiin siellä roskiin, ja loput he varastivat tai kadottivat jossain myöhemmässä vaiheessa.
Ashdodista meidät lähetettiin Ketsiotin vankileirille. Se on massiivinen korkean turvallisuustason vankila Naqabin aavikolla lähellä Egyptin rajaa, noin 40 kilometrin päässä Gazasta. Pidätyksemme aikaan noin puolet 11 000 palestiinalaisvangista viruivat Ketsiotissa.
Tuolta ajalta itselläni on jokseenkin ristiriitaiset kokemukset. Henkilökohtainen kokemukseni oli ihan siedettävä siinä mielessä, että vaikka kohteluni oli jokseenkin nyöryyttävää ja sadistista, se ei ollut erityisen väkivaltaista eikä se oikeastaan päässyt ihon alle missään vaiheessa.
Samaan aikaan muiden laivueemme jäsenten kohtelu oli varsin erilaista. Erityisesti eräs tunisialainen jäsen sekä laivallamme olleet turkkilaiset ja kurdit joutuivat jo ensimmäisessä ruumiintarkastuksessa Israelin sotilaiden ja myöhemmin muiden viranomaisten silmätikuiksi. Erään juutalaistaustaisen naistoimittajan kasvot he hakkasivat puolittain purppuranpunaisiksi.
En muista aiemmin todistaneeni niin säännönmukaista ja institutionaalista rasistista väkivaltaa omilla silmilläni. Sanotaanko näin, että eurooppalaisia ja valkoisia he kohtelivat ikään kuin olisimme tietämättömyyttämme ajautuneet ”terroristien puolelle”. Mutta ei-valkoisia ja ei-eurooppalaisia he vaikuttivat kohtelevan vihollisina, ja Israelin kansalaisia ikään kuin maanpettureina. Meitä oli vajaa satakunta ihmistä, joista isohko osa oli arabeja, turkkilaisia tai kurdeja, ja kolme Israelin kansalaista. Tällainen kuva välittyi näistä kokemuksista.
Mutta ylipäänsä vankeus on niin subjektiivinen kokemus, että edes oman kokemuksen ymmärtäminen sen laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa on haastavaa, puhumattakaan muiden kokemuksista. Itselläni oli jokseenkin itsevarma olo sen vuoksi, että miljoonat ihmiset seurasivat miten meitä kohdellaan. Lähtien siitä, kun meidät ajettiin silmät sidottuina ja käsiraudoissa kahden tunnin päähän Ashdodin satamasta, olin jokseenkin varma että olimme menossa vankilaan – eikä esimerkiksi jonkin montun reunalle aavikolle. Kun vanginvartijat ratsasivat sellejä pamppujen ja pumppuhaulikkojen kanssa, ajattelin että jokin ääni heidän päässään varmaankin kehottaa miettimään millainen diplomaattinen sotku voi syntyä, jos tilanne karkaa käsistä. Herääminen poliisikoirien räksytykseen ei luonut välitöntä pelkoa, että voisi pian joutua eläimen raatelemaksi tai raiskaamaksi.
Tällaiset lyhyet episodit, ympärillä alati leijuva väkivallan uhka, hajut ja äänet hallitsivat Ketsiotin päivärutiinia ja siellä olemista. Sain ehkä pienen aavistuksen siitä, mitä sen muurien sisällä oleminen voi tarkoittaa. Mutta sama tila on täysin erilainen psykologisesti, jos on vangittu ilman oikeudenkäyntiä, vapautumispäivämäärää ja eurooppalaista passia, sekä mahdollisesti ilman tunnetta, että lukuisat ihmiset seuraavat ja välittävät mitä vankilassa on meneillään.
Ja painotan, että olen puhunut tässä pelkästään vankilassa olemisen kokemuksesta, ilman että mitään sen ihmeellisempää edes tapahtuu. Mutta väkivalta, seksuaalinen väkivalta ja kidutus ovat todellisia ilmiöitä myös Ketsiotissa, ja niiden kokeminen on asia aivan erikseen. Meidän laivamme 92 jäsenestä kaksi tuli joulukuussa julkisesti esiin syyttäen Israelin vankilaviranomaisia seksuaalisesta väkivallasta ja raiskauksesta.
Molemmat jäsenet kertoivat seksuaalisesta väkivallasta ruumiintarkastusten yhteydessä, mitkä olivat ainoita hetkiä jolloin olimme yksin ja valvontakameroiden katveessa. Tämä on ollut vaikea asia käsitellä, että jäseniämme on pahoinpidelty ja raiskattu huomaamattamme. Se, että näin voi käydä kansainvälisen toimittaja- ja lääkäridelegaation kohdalla laittaa myös miettimään miten haavoittuvassa asemassa paikalliset vangit voivat olla. Rehellisesti sanoen, yritän edelleen artikuloida näiden kokemusten subjektiivisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä.
Matkastasi on nyt kulunut jo useampi kuukausi. Miten arvioisit sen merkitystä näin jälkikäteen?
Aiemmassa haastattelussa arvioin näiden laivueiden merkitystä kutakuinkin ”kokoaan suuremmaksi.” Olen edelleen sitä mieltä, että nämä laivueet olivat mielekäs ja onnistunut liike, ja saavuttivat enemmän kuin mitä usein saman luokan resursseilla saavutetaan. Ne yhdistivät suoraa toimintaa ja symbolista painetta Gazan saarron purkamiseksi varsin omaperäisellä ja tehokkaalla tavalla.
Aselepo Gazaan vasaroitiin läpi samaan aikaan kun nämä laivueet ylittivät Välimerta, tuskin jälkimmäisen takia mutta tuskin myöskään täysin siitä irrallaan. Tuon aselevon sisältöön ja toimeenpanoon tietysti liittyy merkittävää kritiikkiä, eikä se ole lopettanut Gazan pommitusta tai purkanut alueen saartoa tai miehitystä. Siitä huolimatta on huomattava, että miljoonat ihmiset Palestiinassa ja sen ulkopuolella loivat painetta, ja asiat alkoivat myös muuttua.
Ehkä näiden laivueiden merkitys tässä kaikessa oli ensinnäkin luoda tietynlainen kiintopiste, joka auttoi kaikkia näitä ihmisiä jännittämään voimansa samanaikaisesti ja samansuuntaisesti. Kun kansanmurha on jatkunut jo jonkin aikaa, tällaisen energian ja tahdon kokoaminen ja organisoiminen ei yleisesti ottaen ole helppoa.
Toisekseen, ja ehkä ensimmäisen seurauksena, tämä kaikki nakersi sellaista ”there is no alternative” -ajattelua, ”tämä konflikti on niin monimutkainen” -saivartelua ja muuta pessimismiä. Nämä laivueet osoittivat varsin konkreettisesti, että asioihin voi vaikuttaa ja vaihtoehtojakin on. Jopa tällaisia varsin yksinkertaisia vaihtoehtoja, kuten ruoan ja lääkkeiden toimittaminen niitä tarvitseville purjeveneillä. Niiden tiellä seisoo ainoastaan miehitysarmeija.
Toki kaikki sodat ja konfliktit ovat jokseenkin ”monimutkaisia”, kun niitä alkaa huolella perkaamaan, mutta se ei tarkoita etteikö niihin liittyisi myös täysin yksinkertaisia asioita. Esimerkiksi nälänhädän käyttäminen kansanmurhan keinona ja sairaaloiden pommitukset eivät ole mitenkään monimutkaisia kysymyksiä edes oikeudellisesti, mutta monille ei myöskään moraalisesti. Flotilla onnistui kiinnittämään kansainvälisen huomion tällaisiin perusasioihin, joista Israelin sotilas- ja valtiojohtoa ei edelleenkään ole saatettu vastuuseen.
Nyt tässä alkuvuoden aikana järjestettiin myös vähän vastaavanlainen humanitäärinen karavaani Pohjois-Syyrian Rojavaan, ja käsittääkseni myös Kuubaan on valmisteilla jonkinlainen avustuslaivue myöhemmin keväällä. Nämä ovat varmastikin ainakin osittain tämän Gaza-flotillan inspiroimia.
Onko sinulla käsitystä onko Freedom Flotilla -laivue jatkamassa toimintaa jollakin tavoin?
Ovat jatkamassa ja parhaillaan valmistelemassa uutta, isompaa laivuetta, jonka on määrä seilata Gazaan huhtikuun aikana. Kun hyvästelimme toisiamme Jordaniassa – jonne Israelin viranomaiset meidät vankeuden jälkeen lähettivät – Freedom Flotilla -laivueen (FFC) aktivistit sanoivat, että he aikovat jatkaa avustuslaivojen varustamista ja lähettämistä niin pitkään kuin Gazan saarto jatkuu.
He sanoivat, että nyt kun Gazan jälleenrakennus nousee keskustelunaiheeksi, heidän tavoitteensa on, että Gazaan rakennetaan satama, jota gazalaiset hallitsevat suvereenisti. Ymmärsin siis, että laivueiden lisäksi he tekevät poliittista ja yhteiskunnallista työtä, että gazalaiset – kuten kaikki muutkin rannikkoyhteisöt – voivat käydä kauppaa tai vaihdantaa tai mitä ikinä tahtovatkaan ilman että ovat riippuvaisia humanitäärisestä avusta tai Israelin luvista ja raja-kontrolleista.
Tässä suhteessa olen itse varsin pessimistinen tämän nykyisen tulitauko-sopimuksen suhteen, koska se ei pureudu niihin syihin, jotka FFC ja muut tahot antoivat jo vuonna 2006 motivaatioiksi avustuslaivoilleen. Päinvastoin, jos tämän sopimuksen rinnalle ei synny jotain voimakkaampaa poliittista prosessia, tässä on riski että tämä tulitaukosopimus luo perustan ainoastaan miehityksen ja ”ulkoilmavankilamaisen” tilanteen vakiinnuttamiselle Gazassa.
Mistä tästä uudesta avustuslaivueesta Gazaan voi lukea enemmän? Entä Kuuban avustuslaivueesta?
Käsittääkseni tuon ensimmäisen laivueen jälkeen Freedom Flotilla -koalitio, Thousand Madleens to Gaza, ja Global Sumud Flotilla ovat vakiintuneet tämän Gazan saartoa vastaan kamppailevan liikkeen päävoimiksi. Seuraan itse niiden kaikkien kanavia ymmärtääkseni näitä uusia kehityksiä.
Kuuban avustuslaivue on itselleni tuntemattomampi ilmiö, mutta juuri vastikään he muuttivat nimensä karavaaniksi (convoy) ja näkyvät nyt mobilisoivan ihmisiä maaliskuun loppupuolelle. Euroopassa tätä hanketta on näkyvästi pitänyt esillä ainakin Progressive International.
