Räjäytetään Event Hub!

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 26.4.2023 muuttaa Suvilahden alueen asemakaavaa siten, että alueelle voidaan rakentaa keulakuvana toimivan Mikko Leppilammen ja sijoittajaryhmän kaavailema tapahtumakeskus Suvilahti Event Hub.

Jo keskuksen nimi on niin suuri vitsi, ettei koko keskusta oikeastaan tarvitse sen enempää kritisoida. Se tekee sen itse.

Hub-horina – financial hub, event hub ja niin edelleen – perustuu ajatukselle urbaanista tilasta ja metropolien verkostoista yhteiskunnallisen tuotannon keskeisenä resurssina. Siinä ”hubien”, keskusten, oletetaan keräävän ”pöhinää” ympärilleen ja näin luovan taloudellista arvoa alueelle.

Sana tarkoittaa alun perin pyörän napaa. Navasta säteilee sitten ikään kuin pinnoja pitkin ulkokehälle liikettä, energiaa, vauhtia. Suvilahden tapauksessa vaikuttaa siltä, että Hub säteilee ympärilleen ennen kaikkea tuhoa, ainakin itseorganisoidulle urbaanille toiminnalle, kuten alueella sijaitsevalle, skeittarien itse rakentamalle skeittipuistolle. Nimi pitäisi kenties suomentaa ”tapahtumateilipyöräksi”.

Vaikka skeittiparkki olisi päätetty jyrätä mistään yksittäisestä hankeratkaisusta huolimatta ja Event Hubin rakentajat olisivat kenties jopa halunneet pitää katu-uskottavuutta tuovan skeittiparkin koristeena vieressään, on kaupunkitilan erilaisten tuotantotapojen välinen vastakkainasettelu varsin suoraviivainen. Itse rakennetun, kansainvälistäkin huomiota herättäneen ja paikalliselle skeittauskulttuurille äärimmäisen tärkeän puiston tilalle tuodaan areena kaupallisille tapahtumille, kuten jäähallitasoa pienemmille keikoille tai oletettavasti myös bisnestilaisuuksille. Kaupungin päätöstä, jota edes Vasemmistoliitto ei valtuustossa vastustanut, voisikin analysoida vulgaarimarxilaisesta näkökulmasta: arvokkaat neliömetrit lähellä Kalliota ja keskustaa on saatava skeittiparkilta käyttöön, jolla niiden taloudellinen tuottavuus neliömetriä kohden on suurempi. Kunnon kaupallinen Event Hub skeittiparkin tilalle. Näin kuvitellaan saatavan myös lisää veroeuroja Helsingin kassaan.

Lisäksi Suvilahden alueelle on suunniteltu vielä laajempaa areenaa, jonka takana olisi rakennusalan suuryritys SRV (tai vähintään sen entiset johtajat, mikä todellisuudessa tarkoittanee SRV:n mukanaoloa). SRV on jo rakennuttanut alueelle surullisenkuuluisan Redin ja siten kantanut kortensa kekoon yrityksessä pilata Kalasatamaa kaupunginosana. Ainakin tällä hetkellä näyttäisi onneksi siltä, ettei hanke ole etenemässä, mutta laajempaa kuvaa se ei muuta. Kaupunkia kehitetään suuryritysten ehdoilla.

Vulgaarimarxilainen analyysi ei välttämättä laajemmasta näkökulmasta kuitenkaan pidä täsmälleen paikkaansa, sillä ei ole lainkaan varmaa, onko skeittipuiston korvaaminen Leppilammen Event Hubilla, tai ainakaan sellaisen kaupunkisuunnittelun jatkaminen, jossa itseorganisoitu toiminta jatkuvasti korvataan kaupallisilla suurhankkeilla, pitkällä tähtäimellä Helsingille tai edes paikalliselle pääomalle kannattavaa. Helsingin Sanomien Niclas Storås kuvaa jutussaan varsin hyvin sitä, miksi ylhäältä päin tuotettu kaupunkitila on tylsää ja häviää vetovoimassa kaupungeille, jossa on pieniä liikkeitä, kävelykatuja ja tilaa omaehtoiselle urbaanille toiminnalle.¹

Toisin kuin tapahtumateilipyörät, skeittipuisto on säteillyt elämää ympärilleen. Suvilahteen on tullut sen perässä monia muita toimijoita ja tapahtumia, kuten festivaaleja, graffitimaalareita, tilataideteoksia. Paikalla on järjestetty skeittikouluja ja skeittipuistojen rakennuskouluja. Suvilahteen on samaan aikaan syntynyt pienpanimotoimintaa, maalausseiniä ja muuta vastaavaa. Puistoa kuvaavassa wikitekstissä kirjoitetaan:

parkki ja sen toteutustapa on mahdollistanut, inspiroinut ja tuonut paikalle muutakin kiinnostavaa paikallista kulttuuria ja kaupunkikuvaa elävöittävää toimintaa. Koko alueesta on muodostunut tärkeä osa koko Kalasataman alueen imagoa ja itse paikka sekä miljöö vetää itseensä paikallisten toimijoiden lisäksi paitsi turisteja, mutta myös paikallisia ihastelijoita. Suvilahden kaltaiset orgaanisesti kehittyneet ja vapaan toiminnan kaupunkitilat tekevät Helsingistä kansainvälisesti kiinnostavan kaupungin ja kohteen.²

Skeittipuisto onkin ollut tärkeä paikka monille muillekin kuin aktiivisille skeittaajille, siellä on hengannut esimerkiksi lähikoulujen oppilaita tai muusikoita, jotka kuvaavat musiikkivideoita. Skeittaustapahtumien aikana on järjestetty konsertteja ja myyty ruokaa.

Miksi skeittipuisto sitten kaikesta huolimatta halutaan jyrätä?

Nykykapitalismissa finanssipääomalla on hallitseva asema pääoman poliittisessa muodossa, minkä vuoksi lyhyen tähtäimen sijoitustoiminta, kuten erilaiset kiinteistösijoitushankkeet pääsevät etusijalle suhteessa pidemmän aikavälin urbaanien tuotantoverkostojen kehittämiseen. Ei toki ole mitään epäselvyyttä siitä, että päättäessään rakentaa Event Hubin Helsinki nuolee kansainvälisten kiinteistösijoittajien persettä ja näyttää omaansa skeittareille ja muille kaupunkitilan itseorganisoituneille käyttäjille. Selvää ei kuitenkaan ole, mikä lopputulos on. Event Hubilla rakennuttajat voivat varmasti tehdä aluksi kohtuullisesti voittoa, ja sitten jättää jälkeensä puoliksi mädäntyneen tapahtumapyörän hieman kuin nykyisen Redin, josta on tullut kaikkein epäonnistuinein pääkaupunkiseudun viime vuosien lukuisista megalomaanisista ja idioottimaisista kauppakeskusprojekteista.

Maailmassa ja kaupungissa, jossa melkein kaikki muu tuntuu menevän päin persettä, Kalasataman ja Jätkäsaaren uudet kaupunginosat ovat vaikuttaneet suhteellisen onnistuneilta yrityksiltä rakentaa uusia urbaaneja alueita meren läheisyyteen. Ainakin ne ovat onnistuneet paljon paremmin kuin 1990–2000-lukujen vastaavat hankkeet, kuten Arabianranta ja Ruoholahti. Kaupunkisuunnitteluvirastolle vaikuttavat vihdoin menneen kaaliin ainakin tietyt yksinkertaisimmat pintatason urbaanin tilan rakentamisen piirteet, kuten julkisivujen rytminvaihtelu. Kadulta käsin Kalasatama ei näytä täysin homogeeniselta nukkumalähiöltä sillä tavoin kuin sitä vanhempi Arabianranta, eikä tilan urbaanisuus ole pelkästään sosiaalidemokraattista (erilaisten hallintamuotojen asukkaat ”kohtaavat” korttelipihalla) vaan alueelle on syntynyt jopa useita kivijalkaravintoloita tai -baareja. Ehkä onni on ollut, että Redi on kauppakeskukseksikin niin surkea, ettei se ole edes kyennyt houkuttelemaan ihmisiä pois lähialueiden kaduilta. Ihmiset sentään eksyvät mieluummin kaupunkiin kuin kauppakeskukseen…

Vaikka esimerkiksi Konepajan alueelle onkin syntynyt pelkästään vapaarahoitteisia, rikkaita houkuttelevia asuntoja, on tuon alueen rakentaminen onnistunut kohtuullisesti liittämään ainakin Itä-Pasilan eteläiset osat osaksi keskustan kaupunkimaista jatkumoa. Viime vuosina Itä-Pasilaan onkin syntynyt uusia gallerioita ja muita kulttuuritiloja.

Kalasataman ja Suvilahden urbaanin elinvoiman kannalta olennaista olisi, että ne kaduilla kulkijoiden – tai skeittaajien – näkökulmasta punoutuisivat osaksi Kalliota. Jos väliin rakennetaan massiivinen, kansainvälisten kiinteistösijoittajien hallitsema ja neonvaloissa loistava tapahtumakeskus, saati sitten vielä suurempi SRV-areena, näin ei tapahdu. Vaikka Event Hub on suunniteltu siten, että sinne saavutaan jalan tai joukkoliikenteellä eikä pysäköintialueita olla rakentamassa maan päälle, tulevat jo tapahtumien rekkaliikenteen vaatimat lastausalueet varmasti luomaan kulkuesteitä alueelle.

Ruoholahden ja Arabianrannan kohdalla elävien urbaanien alueiden luominen epäonnistui luultavasti nimenomaan siksi, että ”yksityiset toimijat” eli suuret yritykset pääsivät liikaa määrittämään alueiden suunnittelua. Nyt Kalasataman ja Suvilahden kohdalla uhataan jälleen tehdä sama virhe – tai pikemminkin toistaa, sillä Redi on jo olemassa. Ehkä taustalla edelleen kummittelee jonkinlainen teollisen yhteiskunnan ajalta peräisin oleva tehokkuuskäsitys: suurempi on tehokkaampaa, kaupungissakin tarvitaan skaalaetuja. Vaikka Helsingin kaupunki on välillä korostanut omaehtoisen kaupunkikulttuurin merkitystä ja hyödyntänyt ravintolapäiviä ja muista vastaavia markkinoinnissaan (gentrifikaation välineinä), tuntuu strategiana viime kädessä kuitenkin olevan, että itseorganisoituneiden toimijoiden annetaan kenties ensin tuottaa jotain uutta ja kiinnostavaa, mutta tila annetaan lopulta suuryritysten käyttöön ja niitä pidetään ensisijaisina ”kumppaneina” kaupunkitilan kehittämisessä. Skeittiparkkiakin on hyödynnetty runsaasti kaupungin markkinoinnissa, kuten Helsinki design capital 2012 markkinoinnissa, mutta tämä ei ole antanut kaupungin näkökulmasta minkäänlaista oikeutusta sen olemassaololle.

Skeittipuiston ongelma on juuri siinä, että se on liian julkinen tila: se ei kuulu kenellekään. Koska sitä ei omista, vaadi yksityisesti omakseen kukaan, se on vallanpitäjien näkökulmasta kuin Amerikan intiaanien vapaasti käyttämät maat, se on ei-kenenkään-maata, terra nullius. Vapaata kenen tahansa valloitettavaksi. Urbaani tila on oikeudetonta juuri siksi, että sen käyttäjät ovat anonyymejä: se on tilaa, jossa voi oleskella, jota voi käyttää kuka tahansa. Mutta tällainen puhe omaehtoisen, itseorganisoidun, tiiviin ja jalankulkijoille suunnatun urbaanin elämän tärkeydestä on Helsingin kaupunkisuunnittelun maailmassa kuin ”huutavan ääni korvessa”, vox clamantis in deserto.

Helsingin kaupunkisuunnittelumallin lähtökohdat ovat pitkälti edelleen teollisen kapitalismin aikakauden suunnittelussa. Sitä hallitsee julkisen sektorin ja suuryritysten muodostama sommitelma, joka rakentaa tilaa suoraviivaisen kustannus–hyöty-laskelmoinnin pohjalta. On ylipäätään epäselvää, millaista olisi sellainen kaupunkisuunnittelu, joka ei perustuisi kaupunkitilan tuottamisen rakennuttajalähtöiseen malliin. Tässä mallissa kaupunkia tuotetaan alue alueelta, annetaan alue tai jaetaan se tiettyjen rakennuttajien kesken, ja julkinen sektori asettaa rakentamiselle tiettyjä reunaehtoja, joiden puitteissa rakennuttaja sitten pyrkii maksimoimaan omat tuottonsa. Näin toimi suomalainen aluerakentamisen malli, jonka pohjalta esimerkiksi kaikki pääkaupunkiseudun lähiöt on rakennettu. Aluerakentamisessa tilan tuottamista ohjasi gryndereiden, paikallishallintojen ja suurten liikepankkien pyhä kolmiyhteys. Siinä asunnon omistaminen oli keino, jolla työläiset sidottiin taloudelliseen kasvuun yhtälöllä sosiaalidemokratia + sisävessa ja vesijohdot + palkka pankkitilille + asunto aluerakennetussa lähiössä. Asunnosta, omistetusta kaupungin palasesta, tuli ensisijainen kulutuksen muoto. Tätä pyhää kolminaisuutta tuki osaltaan vahvasti myös kirkko.

Helsingin elävimmät urbaanit alueet, kuten Kallio ja Punavuori, on taas rakennettu toisenlaisella tuotantotavalla, jota voi kutsua käyttäjälähtöiseksi. Porvarit tai joissakin tapauksissa työläisosuuskunnat ovat rakentaneet itselleen taloja kortteli korttelilta, ei alue alueelta. Nykyisessä Helsingissä itse asiassa Suvilahden skeittipuiston voidaan ajatella olevan niitä hyvin harvoja kaupunkitilan neliömetrejä, jotka on rakennettu käyttäjälähtöisesti ja omalakisesti. Elävimmät kaupunkitilat ovat historiassa aina syntyneet suunnittelun sijaan käsittämättömyydestä, läpitunkemattomuudesta, asukkaiden itsepintaisuudesta ja kapinallisuudesta. Nyt suunnittelu pyrkii jälleen kerran kukistamaan sen viimeisetkin rippeet.

Arkkitehdit ja kaupunkitutkijat ovatkin jo vuosikymmeniä puhuneet suunnittelun kriisistä. Nykykapitalismin keskeisillä kasvualoilla lisäarvon tuotannon edellytyksenä on ollut nimenomaan elävä kaupunkitila, sen sosiaaliset verkostot. Tällaista tilaa moderni hierarkkinen ja suunnittelija- sekä rakennuttajalähtöinen kaupunkisuunnittelu ei kuitenkaan kerta kaikkiaan pysty tuottamaan. Urbaani on jo lähtökohtaisesti jotain, jota ei voi suunnitella, sillä urbaanin olemukseen kuuluu yllätyksellisyys: kadulla, urbaanissa tilassa vastaan tulee aina sellaisiakin ihmisiä, joista en tiedä kuka hän on, mihin hän on menossa, mitä hän kadulla tekee. Moderni kaupunkisuunnittelu on sen sijaan lähtenyt liikkeelle tilojen funktionaalisesta eriytymisestä ja liikennevirtojen laskennallisesta maksimoinnista. Tässä mielessä suunniteltu kaupunki on myös aina autoille ja autoliikenteelle perustuva kaupunki. Ja siksi tylsä kaupunki, koska siinä tarkoitus on ainoastaan liikkua paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti, ei koskaan jäädä oleskelemaan. Jos kaupunkitilan läpi on tarkoitus vain kulkea mahdollisimman nopeasti, siis sieltä on tarkoitus päästä pois mahdollisimman nopeasti, ei siellä tietenkään tarvitsekaan olla mitään kiinnostavaa.

Suunnittelun kriisi johtuu siitä, että nykykapitalismissa itsenäisen, omalakisen urbaanin toiminnan riistäminen on pääoman arvonlisäysprosessin keskiössä. Kaupunkitilassa elämisen tavat ovat samalla suoraan työvoiman käytön ja hallinnan tapoja. Lisäarvon tuotannon perusta on joukkoistamisessa, crowdsourcingissa, ja joukot elävät nykyisin kaupungissa. Ihmisten annetaan tehdä yhdessä jotain kivaa ja sitten kääritään tuotot käyttämällä alueen vetovoimaa hyväkseen. Jossain vaiheessa prosessia kaupunkitilaa täytyy kuitenkin myös aidata, siirtää suuryritysten haltuun.

Helsingin kaupunki lupaa kyllä ”järjestää vaihtoehtoisen tilan pysyvälle skeittipuistolle”, mutta Suvilahden itse tehdyllä skeittiparkilla ja sen historialla ei kaupungin näkökulmasta ole mitään väliä. Parkin “siirtäminen lähialueelle” – missä ei edes ole kaikkien rakennushankkeiden jälkeen tilaa – ei ole minkäänlainen korvaus. Kaupungin tilaamia, virallisia skeittipuistoja on jo olemassa kantakaupungissakin, mutta ne ovat nimenomaan hallittuja, eivätkä voi levitä, vaikuttaa ympäröivään kaupunkitilaan samalla tavoin kuin itse rakennetut parkit. Suvilahden skeittiparkin korvaaminen uudella kaupungin rakentamalla parkilla on hieman kuin siirtäisi itsenäisen kaupunkiviljelmän Redin S-marketin vihannesosastolle.

Suomalaisen kaupunkitutkimuksen rautarouva Mari Vaattovaara kritisoi hiljattain pääkaupunkiseudun asuntorakentamista ja kaupunkisuunnittelua siitä, etteivät ne enää anna nuorille mahdollisuutta ensiasunnon ostamiseen, koska pienet asunnot menevät sijoittajien käsiin.³ Vaattovaara on huolissaan siitä, ”voivatko nuoret enää haaveilla omasta kodista”. Entä jos nuoret haaveilevatkin oman kodin sijaan yhteisestä skeittiparkista tai muusta toimintatilasta? Niitä ei kuitenkaan ole tarjolla, sillä Helsingin kaupunkisuunnittelu vaikuttaa edelleen perustuvan yritykseen sulkea ihmiset neljän seinän sisään, joko omistusasuntoihinsa tai kaupalliseen ja maksulliseen ”Event Hubiin”. Tässä se toki on uskollista modernin yhdyskuntasuunnittelun perinteelle, joka syntymästään lähtien on ollut yritys lievittää yhteiskunnallisia konflikteja ja kesyttää työläiset kiinnittämällä heidät tarpeeksi mukavaan asuntoon.

Aluerakentamisen kunniakkaisiin alkuvaiheisiin liittyy muuan legenda. Pääkaupunkiseudun ensimmäisiä aluerakentamiskohteita oli Vantaan Kaivoksela, jossa rakentamiseen tarvitulla alueella yksi itsepintainen maanomistaja kieltäytyi myymästä sukunsa maita rakennuttajalle. Eräänä iltapäivänä nousivat Työväen säästöpankin pääjohtaja Mauno Koivisto ja toimitusjohtaja Armas Puolimatka Turussa junaan salkku täynnä Koskenkorva-pulloja. He matkustivat Helsingin kautta maanomistajan puheille Kaivokselaan. Kun taksi illan jo pimettyä kaarsi talon pihaan noutamaan herroja, olivat pullot tyhjiä ja nimet kauppakirjassa. Epäilemättä Leppilampikin pian lupaa edes jälkikäteen tarjota skeittareille bisset Event Hubin terassilla. Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan taida riittää korvaukseksi.

Moniin skeittiparkin läpi kulkeneisiin ja sen rakentamiseen osallistuneisiin itsenäinen, ei-hierarkkinen rakentamistyö on jo jättänyt jälkensä. Kaupunkien kaduilla ja sieltä haltuun otetuilla joutomailla syntyy subjektiivisuuksia, jotka eivät enää voi elää vain neljän seinän sisäpuolella, valmiiksi rakennetuissa ja sisustetuissa lokeroissa. Heille elämä tapahtumateilipyörien hallitsemassa kaupungissa on sietämätöntä. Tila omalle toiminnalle, itse luodulle kaupungille välttämätöntä.

Teilipyörät kiellettiin ensimmäisenä kidutusmenetelmänä jo 1700-luvun alussa. Voitaisiinko nyt lopettaa event hubien ja kauppakeskusten rakentaminen?

Vaikka asemakaavan muutos on jo hyväksytty, ei skeittiparkin kohtalo ole vielä selvä, eikä Event Hubia vielä ole rakennettu. Päätös voidaan vielä perua, jos yhdessä taistelemme omaehtoisen kaupunkitilan ja itse järjestetyn toiminnan puolesta. Säilytetään Suvilahti DIY, estetään Event Hub!